Olen tavannut tänään kanssakirjoittajia. Kyllä, kaivautunut ulos luolastani ja kömpinyt ihmisten ilmoille toisten kirjoittajien joukkoon. Juttelimme paljon; siitä millaisia projekteja itse kullakin on, palautteen saamisesta, keinoista hakea sanoja kun mitään ei irtoa. Pohdiskelin palautteita, joita olen saanut muinoin Kontaktilta (Kontakteilta, ollakseni täsmällinen) ja tajusin, että yksi parhaista palautteista, mitä ikinä olen saanut, oli seuraavanlainen: "kyllähän tää on ihan kiva, mutta kun mä tiedän, että sä pystyt paljon parempaankin". Hyvin yksinkertainen lause, joka ei sanonut paljonkaan kyseessä olevasta tekstistä, mutta joka antoi minulle silti tosi paljon buustausta. Antaa vieläkin buustausta, kun ajattelen, että kyseinen ihminen on uskonut minuun, on tiennyt, että pystyn parempaan. Se lämmitti. Lämmittää. Kissa kiitoksella elää, mutta palaute on hieno asia - tieto siitä, ettei kirjoita tyhjiöön, on tosi tärkeä.
Joskus on hyvä jutella kirjoittamisesta, kertoa ihan vieraille ihmisille että mistä novellikokoelmakässärissäni on kyse, mikä on teema, mikä kässärin historia on, missä vaiheessa olen nyt. Kun tilanteen kuulee ääneensanottuna, sen kuulee vähän ulkopuolisempana. Kuulee sen, miltä se oikeasti kuulostaa. Se laittaa ajattelemaan kokonaisuutta eri kantilta kuin normaalisti.
2 kommenttia:
Mietin tänään juuri sitä, kuinka en ole kirjoittanut vajaaseen vuoteen paljoakaan. Jotenkin elämä on ajanut kaiken kirjallisen luomisen ohi: no, niitä kirja-arvosteluita, esseitä ja muita on kyllä pukannut kouluhommiin ja muuhun. Minusta on oikein mukava seurata sinun kirjoittamistasi, koska siten itsekin muistan aina välillä miettiä jotain muuta kuin äikän kurssin runoanalyysiä. :--)
Tuure: Aika aikaa kutakin, ja kirjoittamista se on asiatekstinkin kirjoittaminen :). Kiva kuulla, että olet vielä mukana lukemassa blogiani :).
Lähetä kommentti