Luin Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarinan. Söin liikaa kovia salmiakkeja, söin niitä kitalakeni auki isolta alueelta. Kun juon vettä, vesi maistuu puhtaalta, pyöreältä raudalta.
On hiljaista ja olen kapea. Kieli painuu koko ajan vasten haavoittunutta kitalakea. Väsymys on puhdas ja pyöreä rauta.
4 kommenttia:
Wau! Tästä minä pidän....Minulla on runoblogi. Sana vain niin pääset sinäkin sinne.
Salmiakki: tuo nautinnollinen ja kitalaelle brutaali himon kohde. Nyt ainakin voin sanoa tietäväni, miltä sinusta tuntuu. Lempeää lepoa.
Olen ajatellut etteivät muut syö suutaan verille, mutta näyttävät syövän, mikä helpotus. En ole tämänkään asian kanssa yksin.
Leena Lumi: Voi kiitos :)!
Karenina ja Kirsi: Kohtalotovereita! En yleensä syö kovia salmiakkeja juuri tuosta syystä - pehmeät ovat ystävällisempiä. Kieroutuneimmalta olo tuntuu silloin, kun on syönyt Dracula-salmiakkeja suunsa verille ja jatkaa yhä ja karkit maistuvat salmiakilta ja vereltä ja ovat nimeltään Dracula.
Lähetä kommentti