Osumia ja väistöjä

Eilen luin loppuun Teemestarin kirjan (Emmi Itäranta). Suosittelen. Jotenkin erityisesti tähän kesän loppuun, jonka ei pitäisi olla loppu, mutta joka on vetänyt tuollaisen läikikkään lammasvaatteen ylleen ja joudumme katselemaan villamahaa taivaalla. Aamullakin oli niin pimeää ja harmaata, ihan kuin oikea syksy. Tähän säähän teekupillinen ja Teemestarin kirja ja hyvä tulee. Ja sitten vielä taivasta ropsauttamaan sadekuuro.

Tänä kesänä moni lukemistani kirjoista on osunut ympäristöön tai säätilaan. Teemestarin kirja eilen. Sitä ennen säähän upposi Moby Doll, sillä sitä lukiessani olin mökillä ja myrskysi ja järvi näytti mereltä ja kuuntelin valaiden ääniä sieltä missä niitä ei tosiaan voi olla. Ja kesälomareissulla Sydämen mekaniikka alkoi samasta kaupungista, jossa satuin sitä aloittaessani olemaan. Hassua; kun päätin ottaa sen lomalukemiseksi, en tiennyt yhtään, että se sijoittuu myös yhteen kesälomareissuni kaupungeista.

Pitäisi päästä kirjoittamaan. Eilen piti olla kirjoitustreffit Kanssakirjoittajan kanssa, mutta viime hetkellä tuli peruutus. Tänään kävin töistä tultua hölkkälenkillä, söin ja vilkuilin samalla telkkarista olympialaisten kouluratsastusta ja kunhan ripustan pyykit ja lataan seuraavan koneellisen, on ihan täydellinen hetki kirjoittaa vähän raakatekstiä. Tiedän, että tarvitsen sitä. On kirjoitusjano. Ikävä kyllä on myös sellainen olo, että vaikka tiedän, että parasta, mitä voin itselleni tehdä, on kirjoittaa vähän, en halua kirjoittaa. Huvittaa ja ei huvita. Huvittaa, mutta huvittaa omilla säännöilläni: sillä tavalla, että aikaa on paljon, eikä pienen rajatun laatikon verran. Ja tuntuu siltä, että jos en saa leikkiä omilla säännöilläni, en tahdo leikkiä sitten ollenkaan. Niin kerta! Harmi vaan, että ihan sama kenen säännöillä, mutta kirjoittaminen on juuri se, jota minä tarvitsen nyt. Ei käsi eikä ryhti eikä hartiavaiva tarvitse sitä, eikä jalka eikä päänahka. Mutta mieli ja sielu ja mahalaukku tarvitsevat ja niitä vastaan tekee mieli pullikoida. Kummallista, että voi tuntua vastenmieliseltä se, josta nauttii eniten. Vähän niin kuin luulisi, että terveellinen ruoka on pahan makuista, vaikkei oikeasti ole.

Vettä sataa ja aurinko säveltää pilvien alle kirkkaan valon. Teetä. Pyykit. Uudet pyykit. Sitten ihan oikeasti kynä käteen, jotta voin huomata kahden rivin jälkeen, että välttely oli turhaa ja kirjoittaminen on kivaa.