Sinne ja takaisin

Miten on aina vaan vaikeampaa lähteä pois näistä viikonlopuista, joiden ytimessä on hiljaisuus ja järvi ja mustikat ja mäntyjen rungot ja kuumat löylyt. Kirvelee aina vain enemmän sulloa itsensä junaan ja jättää se kaikki pois. Siellä olisi niin paljon tekemistä; verkot pitäisi kokea, pitäisi sutia kyllästysainetta puuhun, kärrätä kasoja tunkiolle, saunan pesän voisi sytyttää, mustikoita olisi vielä aamujukurttiin ja metsäteitä kenkien alle käveltäviksi tai juostaviksi. Oma koti on ihana, mutta mutta. Tällä kertaa en tosin tullut ihan yksin takaisin. Toin seinälle uuden taulun, maalauksen kanista. Taulun nimi on Kirkas sielu ja sitä se on, harmaa kaninpoikanen niin kuin unesta, sielu kirkkaana ja silmät täynnä puhtautta. Sitten kun minulla on työhuone, sanon taas, sitten kun minulla on oikea työhuone, kokoan sinne kaikki rakkaimmat kuvani ja kani tulee myös ja sitten kirjoitan sen katseen alla.

Junassa sinne ja takaisin luin Maaria Päivisen Minä rakastan sinua nuori mies ja se oli ihan sellainen kuin ajattelinkin. Niin kuin olisi runoa lukenut. Helmi-Maarialla on ihmeellinen taito yhdistää sanoja toisiin. Jään odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa kirjaa.

Mitä muuta? Kun tulin junalta kotiin ja avasin kotiovea, huomasin toivoa, että oven ja välioven välissä olisi Hesareiden joukossa ollut paljon laupeutta ja onnea hylsykirjeen muodossa; en ehtinyt nähdä perjantaipostia, koska lähdin suoraan töistä, joten olisi voinut olla, ihan hyvin. Ei kuitenkaan ollut. Hitsi, etteivät edes sitä pientä anna minulle.

Jääkaapissa on mustikoita. Keräsin niitä rasiallisen mukaan. Keräsin niitä viikonloppuna kolme kertaa päivässä ja niinä väliaikoina söin suoraan varvuista aina ohikulkiessani. En tiedä mikä puutostauti minulla on, mutta himoitsen tuoreita mustikoita enemmän kuin koskaan ennen. Mustikkapiirakkaa? Ei, ei millään, mutta tuoreita söisin litrakaupalla ja söinkin. Tänään syön viimeiset iltapalaksi.

Kun astuin junasta ulos toisessa kädessä matkalaukku ja toisessa kädessä kassissa oleva taulu, alkoi sataa. Ihan sillä samalla sekunnilla. Ilta on haalistuneen mustikan värinen. Yritän jaksaa toivoa, että ensi viikolla voi tapahtua jotain hyvää - asiat voivat liikahtaa eteenpäin minä päivänä tahansa. Tuntuu laihalta lohdulta.