May the Force be with you

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Asennevamma

Pitäisi jo oppia tähän mennessä: Älä aseta kirjoittamiselle odotuksia kesällä. Vapaapäivä, kirjoituspäivä, hellepäivä. Olen monesti sanonut, että kesä on minulle huonointa kirjoitusaikaa. Jotenkin, vaikka en ollut asettanut suuria toiveita tälle päivälle (kirjoittamisen suhteen siis), olin kuitenkin. Ja kun ulkona on kuumaa ja sisällä vielä kuumempi, ei kirjoittamisesta tule melkein mitään. Paitsi aamulla kirjoituskahvilassa yhden hyvän kohtauksen verran. Mutta tällaiselle kuumalle, ihanalle päivälle on ihan tarpeeksi se, että kirjoittaa käsin kuusi sivua potaskaa ja kymmenen sivua asiaa, ja käy elämänsä pisimmällä hölkkälenkillä (ei se silti ollut kovin pitkä) ja on ulkona ja nauttii lämmöstä. Oikein tarpeeksi. Ei yhtään vajaa päivä. Ja nyt minunkin pitäisi ajatella niin. Ymmärtää se, että kaikki on hyvin ja huono omatunto on turhaa. Mutta mutta. Tuttua kauraa: en kirjoita "tarpeeksi" (mikä se sellainen tarpeeksi edes on?), joten en osaa keskittyä kunnolla mihinkään muuhunkaan, koska tuntuu, että pitäisi olla toisaalla (siis kirjoittamassa). Ja koska kesä on kesä ja sisällä on tukalaa (+30) ja minulle kirjoittaminen on ennen kaikkea sisätoimintaa, niin siitä voi laskea yksi plus kaksi. Kesä ja kirjoittaminen ja minä vain emme sovi yhteen. Ja nyt pitää sitten taas hyväksyä se. Todeta, että ihan kaikki, mitä tulen kirjoittamaan kesän aikana, on ihan valtavaa plussaa, ja että normi on olla kirjoittamatta, ainakaan mitään kässäriin menevää. Toistan: on normi olla kirjoittamatta. Tuo on se asenne, jota tähän nyt tarvitaan. Ai miksi? Koska minua ei siedä kukaan, en edes minä itse, jollen pääse sopuun itseni kanssa tässä kesäasiassa. Olen tiuskiva ja äyskivä  ja ärtyisä, jos kuvittelen, että juuri sillä hetkellä minun pitäisi oikeasti olla kirjoittamassa. Joten: on kesä ja kesällä ei tarvitse. Mitään. Paitsi olla ja hikoilla, tällaisina päivinä. Ja käydä lenkillä ja nauttia olosta. Parempi suhtautua kirjoittamiseen niin, että se on tauolla (paitsi jos tulee samanlainen kesä kuin viime kesä, silloin voin harkita uudelleen), niin kaikki pysyvät paremmalla tuulella.

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Mun pitäs iteki oppia ajattelemaan noin. Vihaan kesää ja lämpöä muutenkin, eikä mun luova mieleni toimi koskaan kesähelteellä. Ja silti mä vaa väännän ja väännän, ajatellen että kyl sitä tekstiä on PAKKO saada aikaan, tai jokin on pahasti pielessä. Pitäs vaa antaa ittensä ottaa sen verran rennommin että kuumalla säällä saa ottaa rennosti eikä tarttis käyttää huomiota siihen että hikoilun lisäksi pitäis saada aikaan vielä jotain julkaisukelpoista. Sateella kirjottaminen on kaikkein parasta ♥

Rooibos kirjoitti...

Minulla tuo ajattelutapa on toiminut joinain kesinä, mutta nyt kun kesä tuli niin äkkiä ja uusi projekti pukkaa päälle, niin huomasin, että joudun kyllä törmäyskurssille ajatusteni kanssa. Pakko olisi saada tuota rentoutusmielialaa kehiin, tai muuten tulee ikävä kesä, sekä itselle että lähipiirin ihmisille ;). Joten samassa veneessä ollaan :). Ja kyllä, sateella on jotenkin sallittua istua sisällä, joten kirjoittaminen sujuu - noin muuten tuntuu kesällä myös siltä, että "pitää olla ulkona kun kerrankin on lämmintä" ja kun siihen liitetään "pakko kirjoittaa aina kun on vapaa-aikaa" niin saadaan aikaiseksi soppa: mitä tahansa tekee kauniilla säällä, aina on pieni ääni, joka sanoo päässä, että "ei näin" :D. Tsemppiä ja armollisuutta meille kesää varten!

Anonyymi kirjoitti...

Tunne on tuttu, tuo piinaavaa "ei se valmistu jos en kirjoita sitä valmiiksi" - ja kyllä piinaa, kun en ehdi edes aloittaa (taas)!
Itse asiassa olen ollut aiheesta viime päivinä hyvin kiukkuinen.
-Leijona

Rooibos kirjoitti...

Leijona: Tuohan siinä on ärsyttävintä, että siitä huonosta omatunnosta tulee niin kiukkuiseksi. Ja sitten ei ole kellään hauskaa... Pitäisi nyt vaan ruveta armolliseksi ja todeta, että ei tarvitse kirjoittaa kesällä. Ei ainakaan, jos on nätti ilma ja lämmintä. Eikä siitä kirjoittamattomuudesta saa potea omaatuntoa. Kunpa tuo menisikin jakeluun!