May the Force be with you

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Nyt

Yhdellä tekstillä on deadline ensi maanantaina. Olin kirjoittanut pohjat jo viime viikolla ja tänä iltana editoin tekstin kuntoon. Tarkoitus oli tavoittaa tietty tunnetila ja toivon, että se onnistui. Ainakin olen vähän pihalla itse, tekstin parista laskeutuneena. Kulmat ovat kurtussa ja on hankala muistaa, että nyt on nyt ja seuraavaksi pitää silittää ja sitten mennä nukkumaan.

Juhannus oli harvinaisen lomaisa, lämmin ilma ja kaikki, enkä ole vielä toipunut siitäkään, että se ei jatku, päiväunet kuistilla ja kaikki se muu, vaan että nyt on nyt ja seuraavaksi pitää silittää ja sitten mennä nukkumaan.

Hengitys on yhtä raskasta kuin silmäluomet. Olen miettinyt, että mihin olen menossa ja miten pääsen sinne. Sanat tulisivat vieläkin mielellään, mutta uni kiertyy korvalliselle. Teen sen, mitä tänään pitää tehdä ja sitten nukun hyviä unia pitkiä pellavia.

Ei kommentteja: