May the Force be with you

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tänään:

Katselin Oxfordin karttaa kännykän näytöltä ja yritin miettiä tärppejä sinne matkaavalle ystävälle. Kaikki se miettiminen ja kartan tuijottaminen läikäyttivät mieleen ison kasan tunnelmia, jotka liittyvät Oxfordiin, lomailuun, rentoon olemiseen ja brittikirjakauppohin. Fish&chips, pienet pubit, uusinta Harry Potteria jonottavat ihmiset kirjakaupan edessä keskellä yötä, ruoka, ruoka, ystävät, yhteismaalla laiduntavat hevoset ja lehmät, minttutee.

Ilma oli pehmeää kävellä ja pyöräillä. Tein molempia. Söin asioita. Söin ulkona. Tunsin olevani irti arjesta, ilta oli pitkä.

Kuulin ukkosen. Sillä oli kumea ja vahva ääni, eikä se tullut tänne. Kuulin frisbeetä heittelevien poikien huudot, rullalaudan rohinan asfalttia vasten, puheensorinan. Aurinko tuoksui iholla.

Tapasin ystävän. Hän sanoi ohimennen, että on järjetöntä tuntea huonoa omaatuntoa kirjoittamisesta, sen kuvitellusta vähyydestä, koska kirjoittaminen on asia, jonka kohdalla pitäisi ennemmin keskittyä kaikkiin niihin hyviin ja ylpeisiin tunteisiin, joita se tuo mukanaan. Niin totta. Miksi annan äänen negatiivisille tunteille, miksi en kuuntele niitä kannustavia? Etsin äsken laskua kirjoituspöydältä ja siirtelin kirjoitusvihkojen pinoa. Neljä kirjoitusvihkoa, kaikki enemmän tai vähemmän pullollaan raakatekstiä uuteen projektiin. Ruokapöydällä on vielä se viides, joka on puolivälissä ja samaa kamaa. Että olen minä kirjoittanut aika paljon. Kaiken keskellä. Ajattelin keskittyä siihen, se on hyvä ajatus.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on valmis teksti kasassa, kun purat kirjoitusvihot :)
-Leijona

Rooibos kirjoitti...

Leijona: Olisikin :). Ainakin puolet vielä kirjoittamatta - mutta onhan tuo jo hyvä alku :).

katrialatalo kirjoitti...

Viisaita sanoja ystävältäsi. Tosiaan, pitäisi keskittyä hyviin puoliin. Itse olen ainakin huomannut, että kirjoittaminen on aikamoista tunteiden vuoristorataa, ja eteen tulee niin pettymyksiä kuin huippuhetkiäkin. Voi kun olisi niin vahva, että tosissaan nauttisi huippuhetkistä eikä jäisi murehtimaan pettymyksiä.

Jos kirjoittaa edes jotain, se on tarpeeksi.

Rooibos kirjoitti...

Katri: Eikö olekin viisas ystävä :). Päätin, että keskityn nyt kaikkeen positiiviseen, enkä kuuntele mitään negatiivista (kunnes vuoristorata vie sinne alas vaihteeksi...), koska ei ne negatiiviset kuitenkaan auta mitään. Positiivista kirjoitustunnelmaa sinnekin :)!