Minun ei ihan oikeasti ollut tarkoitus mennä töiden jälkeen istumaan kirjoituskahvilaan, mutta jotenkin vahingossa sitten päädyin sinne. Juoksu(hölkkä)lenkillä juoksin ihan vahingossa himpun verran pidemmän lenkin kuin olin suunnitellut. Syönnin jälkeen avasin koneen ja yllätyksekseni itsellenikin avasin suorilta wordin ja aloin naputella kahvilassa kirjoittamaani uuden projektin raakatekstipätkää puhtaaksi, siis samalla editoiden. Ihan silkka työtapaturma oli se, että yhden raakatekstipätkän jälkeen editoin koneelle toisen. Se jäi sitäpaitsi vielä kesken, mutta päätin, että ei makeaa mahan täydeltä, kolme sivua uutta tekstiä uuden projektin tiedostoon riittää yhdelle illalle, varsinkin kun väsy hönkäilee jo olan takana. Mutta ihan vahingossa hyvä kirjoitusilta.
Sitäpaitsi toiseen kertaan kirjoitetut pätkät uuteen projektiin ovat saavuttaneet maagisen kahdenkymmenen sivun rajapyykin. Ai mitä maagista kahdessakymmenessä sivussa on? Ei mitään. Ihan yhtä paljon maagista kuin seuraavissakin tasakymmenissä. Se juju kuitenkin ehkä, että tämä toinen kirjoituskierros eli "kirjoitetaan raakatekstiä puhtaaksi koneelle editoiden samalla" on vasta alussa. Kirjoittamatta on paljon, ja silti tekstiä on parikymmentä sivua. Suomennettuna: alan uskoa, että jos tekstiä on tuon verran jo nyt, niin kyllä tästä vielä ajan mittaan kässäri saadaan. Etenkin kun paljon on vielä kokonaan kirjoittamatta. Tuo sivumäärän tasainen lisääntyminen ja tieto siitä, mitä pitää kirjoittaa seuraavaksi, buustaavat kovasti. Etenkin kun ottaa huomioon, etten ole kirjoittanut mitään näin pitkää viiteen ja puoleen vuoteen. Novellien jälkeen on jännittävää kirjoittaa samoista ihmisistä näin paljon ja pitkälti. Enkä ole edes kyllästynyt heihin vielä! Ihan mahtavaa ;).
Joten ihan hyvä vahinkoilta. Olen ansainnut pötkähtämisen sohvalle, sillä huomennakin on vielä työpäivä ja sitten vasta viikonloppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti