May the Force be with you

torstai 29. elokuuta 2013

10+10

Sain haasteen Helmi-Maarialta, kiitos siitä! Haasteessa pitää kertoa 10 hyvää ja 10 huonoa kesämuistoa tai asiaa tältä kesältä. Ja melkein kai tämä kesä alkaa olla ohi, ehkä tässä kohtaa voi jo varovasti käyttää sanaa alkusyksy? Tai ainakin loppukesä. Iltaisin tarvitsee pitkähihaista ja ehkä vilttiäkin, kun istuu ulkosalla, ja tuulessa on selkeästi kylmä kulma silloinkin kun se tuntuu lämpimältä. No, jokatapauksessa, 10+10.

Aloitan hyvistä:  
Viisi ensimmäistä hyvää

1. Aurinko. Vuosi sitten kesälomani oli sitä, että oli 12 astetta lämmintä ja satoi vettä, joka ikinen päivä. Nyt ei tosiaankaan ole ollut sitä ongelmaa! Yhdessä vaiheessa havahduin siihen, että olen kulkenut kolme päivää putkeen pelkissä bikineissä ja ettei se ole itsestäänselvyys, että niin voi jatkua. Ja jatkui kuitenkin.

2. Päiväunet mökkiaitan kuistilla. Kuisti ja puiden lomasta paistavat aurinkoläikät. Pelkkä räsymatto pehmikkeenä, tuulenvire kasvoilla ja kuistin reunan yli kurottavat kukkapenkin kukat: unikkoja, ruusuja, belliksiä, akileijoja... Ehkä kesän parhaat unet.

3. Uudet lajit. Härkälintu sinä päivänä kun pesimme isovanhempien matot. Jonain toisena päivänä käki lennossa - noinko se lentää, lekuttaen epävarmasti ja vaappuen, eikä ollenkaan suoraviivaisesti. Töyhtöhyyppäparvi pellolla alkuyöstä.

5. Patikointi Italiassa. Kuuman kuuma päivä, kun kävelimme yhä vain ylemmäs ja ylemmäs. Merenpinnan tasosta kuuteensataan metriin ja sitten alas rantaan minimaaliseen luostarin hallitsemaan kylään, johon ei pääse muuten kuin kävellen tai veneellä. Fyysisen rasituksen tuottama ihana väsymys, joka paikattiin pestoon hukutetulla tuorepastalla.

Tähän väliin ne pahat ja rumat, jotta voidaan lisätä loppuun taas niitä hyviä.
Kymmenen huonoa

1. Olisin ehkä kaivannut sitä, että edes parin päivän ajan olisin maannut äksänä liikauttamatta eväänikään. Ettei olisi tarvinnut tehdä mitään. No, ei toteutunut. Ehkä joskus toiste.

2. Kesän nikkarointi/puutyöprojektini jäi kesken. Yhyy.

3. Epäsäännöllinen liikunta on ihan selkeä huonous kuluneessa kesässä. Kävin kyllä juoksulenkeillä ja patikoin siellä Italiassa, mutta kaikki oli kovin epäsäännöllistä ja harvaa. Toivon, että syksy paikkaa tämän.

4. Liian vähän aikaa. Niin aina. Vaikka kesäloma (ensimmäistä kertaa neljä viikkoa) tuntui ihanan pitkältä, niin silti, en ehtinyt tehdä kaikkea mitä suunnittelin, mukaan lukien kohta 1 eli pelkkä makaaminen jäi myös puuttumaan.

5. Huonot kesälomakirjat. Oikeasti, epäonnistuneet kesälomakirjavalinnat. Mikä pettymys! Berliininpoppelit ei ollut ollenkaan sellainen kuin olisin halunnut ja Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille makaa yhä mökillä aitan hyllyllä ja odottaa parempia aikoja.

6. Pienet harmit, joita oli tasaiseen tahtiin ja jotka häiritsivät täydellistä rentoutumista.

7. Minun piti tehdä taustatyöjuttu kässäriprojektia varten, mutta en ehtinyt. Se vähän harmittaa. Tiedän, että ehdin tehdä sen nyt syksyllä, mutta silti, olisin halunnut tehdä sen kesälomalla.

8. Kuuma koti. Tämä on jokakesäinen riesa ja vaikuttaa moneen asiaan. Esimerkiksi siihen, kuinka paljon pystyn laittamaan ruokaa kotona. Kesällä on kaikkea ihanaa torit pullollaan, mutta jos asunnossa on +30 lämmintä, vaikka ikkunat olisivat auki 24/7, niin siinä ei paljon perunoita keitellä tai kasviksia paahdeta.

9. Nyt alkaa olla kauhean vaikea keksiä näitä miinuspuolia. Ihan mahdotonta suorastaan.

10. Viimeiseksi sanotaan se aika kesästä, kun itse ei ole vielä kesälomalla ja muut ovat: ystävät ovat karanneet kaupungista kuka mihinkin päin, ja sen lisäksi, että joutuu olemaan töissä, vaikka kesä on kukkeimmillaan, niin  yksikään ystävistä ei ole kaupungissa ja tulee ihan hyljätty olo.

Ja takaisin kivoihin juttuihin, joita on paljon helpompi keksiä!
Vielä toiset viisi hyvää kesäasiaa:

6. Sightseeing-risteily Helsingin edustalla aurinkoisena päivänä ja yllättäen Herttoniemen kohdilla hyökännyt merisumu. Erikoinen kokemus olla ensin lämpimässä auringonpaisteessa ja sitten seuraavassa sekunnissa keskellä väritöntä, paksua, kylmää sumua. Ja sitten taas aurinkoon käsivarsien ihokarvat pörhöllään ja iho kananlihalla. Päivään liittyi myös paljon muuta kivaa, piknikkiä ja hyvää seuraa ja hyvää ruokaa.

7. Juhannuksen nyhtöpossuburgerit.

8. Uudet, valloitetut alueet ympäri pääkaupunkiseutua. Tekee hyvää käydä tässä lähistöllä katsomassa kaikkia ihania paikkoja, joita varsinkin rannikolle on kätketty. Sellaisia, jotka ovat täällä kasvaneille ehkä itsestäänselvyyksiä, mutta itselle uusia ja ihmeellisiä.

9. Ystävien lapset. Kesään mahtui pari sellaista tapaamista ystävien ja heidän jälkikasvujensa kanssa, että niitä ajattelee mielellään, olivat ne sitten kirjan lukemista ääneen nojatuolissa kun naperot punkevat syliin, tai päivä Korkeasaaressa kummipojan ja perheensä kanssa. Sitäpaitsi Korkeasaaressa kuulin kun tiikeri karjui!

10. Ja hei, kirjoittaminen. Olen kuitenkin kirjoittanut tänä kesänä. En paljon (mutta en koskaan kesällä paljon), mutta kuitenkin. Se on hyvä. Se on aina hyvä.

Bonus:
11. Kesässä on ollut ihanaa kaikki se aika, jota on vietetty rakkaiden ihmisten kanssa.

Heitän pallon edelleen Marialle Sinisen linnan kirjastoon, Päiville Päiviin ja Lukuhoukalle. Jos innostutte, niin napatkaa kiinni!

4 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Kiitos haasteesta! :) En olekaan tehnyt vielä mitään kesäfiilistelypostausta, vaikka olen aikonut, joten teenkin sen tämän kaavan mukaan.

Tuo patikointisi italialaiseen pikkukylään kuulostaa aivan ihanalta!

B. H. kirjoitti...

Kiitos haasteesta, yritän saada sen tehtyä piakkoin, ennen kuin koko kesä katoaa päästä. :D Patikointi kuulostaa minustakin ihanalta! Italiassa!

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Kiva kun tartuit haasteeseen! Toivottavasti nyt syyskuussa sinulla on aikaa ja paljon aikaa ja pelkästään aikaa :)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos Helmi-Maaria :)!