May the Force be with you

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Taivaalla voisi olla veriappelsiini mutta ei ole

Haluaisin olla reipas ja terve ja menevä, mutta olen vain nihkeä ja haluton ja vähän huonotuulinen. On lämpöä, taas tai edelleen ja se vetää sipiksi. No, jossain vaiheessa jompikumpi meistä voittaa, minä tai tämä tauti, ja se taas tarkoittaa sitä, että lopulta minä voitan, koska jos tauti voittaa, myönnyn antibioottikuuriin ja tauti saa mennä. Toivottavasti kuitenkin eroamme sovussa.

Luin toissapäivänä Kristiina Wallinin uuden runokokoelman Valon paino. Tai aloitin sen kai perjantaina ja lopetin sunnuntaina. Perjantaina en ollut hirveän vaikuttunut. Tykkäsin, mutta ei sen ihmeempää. Sitten kun sunnuntaina jatkoin lukemista, kohdalle osui juuri sellaisten runojen kohta, jotka osuivat suoraan suojausten alle. Nivusiin ja vatsaan ja kaulan sivuille. Itkin ihan solkenaan omia itkujani, koska Wallinin sanat osuivat juuri siihen, missä itkua oli varastossa. Luin Valon painon parkuen loppuun. Sen jälkeen vilkuilin vielä alkuosaa, että olinko vain missannut ensimmäistä pätkää lukiessani jotain olennaista, mutta ei näyttänyt siltä. Vajaassa puolivälissä alkoivat ne sanat, jotka oli osoitettu minuun. Itkuistani huolimatta tykkäsin Valon painosta. Ja oli ihana lukea runoja pitkästä aikaa. Mikään ei luo samanlaisia kuvia päähän kuin runot.

Söin muutaman kovan salmiakin. Äklöttää ja kielessä on reikä. Miksi pitää aina ahnehtia, vaikka tietää, että kirpeä salmiakkijauho (suuhun tulvii sylkeä kun vain ajattelenkin sitä) ja kovat karkit tarkoittavat sitä, että ihan väistämättä kieleen tulee vähintään haava ja todennäköisemmin reikä.

Ilta on veltto. Jätän asioita puolitiehen. Ajatuksia myös. Olen mennyt laskuissa sekaisin, että montako kiloa veriappelsiineja olen syönyt. Kaksi lisää sen jälkeen kun viimeksi laskin. Käsiä väsyttää ja ne painuvat maata kohti.

4 kommenttia:

vaarna kirjoitti...

Sattuipa hassusti! Minäkin olen miettinyt, että lukisin Valon painon. Wallin oli puhumassa runoilijuudestaan Viita-akatemiassa syksyllä ja hän kertoi samalla runokokoelman syntyprosessista ja luki ääneen muutaman runon. Oli niin hienoa settiä, että olen odotellut kokoelman lukemista siitä lähtien.

Ilmeisesti kannattaa se hommata! :)

Rooibos kirjoitti...

Joo, kannattaa hankkia Valon paino :). Minulla on näköjään runokausi menossa ja kiva, että Kaukosen Katja suositteli tuota Wallinia täällä blogin kommenteissa, koska oli minulle ihan uusi tuttavuus.

Katja Kaukonen kirjoitti...

Sinä ehdit jo lukea sen, hyvä! Minä odotan sopivaa hetkeä yhä, ei sellaista taida vähään aikaan tulla (satunnaisesti käyn availemassa), runot vaativat muutenkin tilaa sulatella (ja tuntea, tarvittaessa tosiaan itkeäkin!). Saisipa lukuloman ja työajattelun pois päältä.

Rooibos kirjoitti...

Joo, runot tosiaan vaativat vähän erilaisen luvun kuin proosa. Wallinin päälle luin Juuli Niemen Tuhat tytärtä ja edelleen on sellainen olo, että runoja pitäisi saada. Saa nähdä, mitä haaviin tarttuu seuraavaksi.