Iltapuhde

Uuh. Joku on raapinut kissankynsillä minun ruokatorveani, joka syö nyt itseään. Lääke maistuu laimealta, otan toisen. Ystäväni ylävatsavaiva voi minun puolestani painua sinne mistä tulikin - viimeistään perjantaina, kun alkaa loma. No, nyt ei ole perjantai, ja ilmeisesti kaksi päärynää ja paketillinen vakuumiin imaistua serranokinkkua ei ollut mahalaukkuni mieleen. En kyllä tajua miksi. Molemmat maistuivat hyvältä ja yhdistelmä oli varsinaista herkkua.

Tänään - shopattu kesäkoruja ruokatunnilla, kehityskeskusteltu pomon kanssa (keskustelu ei kyllä kohdistunut minuun tai tekemisiini, mutta se nyt ei yllättänyt ketään... huraa kaikki synnynnäiset esimiehet!) ja ajettu kesäautolla vauvallisen ystäväpariskunnan luokse. Vauva oli mukava pötkö ja sen verran varttunut yksilö, että osasi ryömiä kohti lelujaan hitaasti mutta varmasti. Katselin ystävääni vauvan kanssa, pitelin pötkelöä sylissä ja - - ei, minulle ei edelleenkään tullut vauvakuumetta. En ole sellainen ihminen. Kivaa oli se, että pärjäsin vauvan nostelussa ja leikittämisessä ihan hyvin - en tunne itseäni enää ihan totaaliseksi vauvatumpeloksi.

Kotona on kaaos. Tai puolikaaos. Eteisestä tuskin saa jalansijaa. Huomenna pitää pakata likaisia vaatteita mukaan loman aloitukseen kesämökille, sillä en ole ehtinyt enkä ehdi pyykätä kaikkea, mitä pitäisi pyykätä. Pyykätään mökillä. Ripustetaan ulos kuivumaan. Joo.

Pakkuukset, tosiaan. Mitenhän ehdin huomenna kaiken - mitenhän muistan huomenna kaiken? Pitää pakata niin paljon. Ratsastuskamat, vaatteet, kengät, rakas läppäri ja muut kirjoitusvarusteet, lomalukemiset, Alfan kommentoitu printti, hepeniä, matot, kukkaruukussa kasvava basilika... Enkä edes voi aloittaa pakkaamista tänään, sillä lupasin itselleni, että menen ajoissa nukkumaan, enkä puoli kahdelta niin kuin eilen. Eli taitaa olla hammaspesun aika. Hyvää yötä!