May the Force be with you

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Helsinki

Aikaisempina vuosina olen pitänyt kesälomani aina loppukesästä. Aloittanut heinä-elokuun vaihteessa kun toiset jo palailevat lomilta. Tänä vuonna lomani oli aikaisemmin kuin ikinä ja nyt minä olen yksi noista palaajista - aikaisista palaajista.

En nukkunut loman aikana montaa yötä omassa sängyssä. Ensin majailin mökillä pari viikkoa, sitten Portugalissa ja nyt viime yön Porissa. Kun palasin Porista tänään junalla Helsinkiin, tuntui syksyltä. Olen tottunut siihen, että loman jälkeen alkaa melkein heti syksy, joten vähän aikaa piti tänään vakuutella itselleni, että itse asiassa kesää on vielä kuukausi jäljellä, vaikka minun lomani onkin ohi.

Junassa tuli syksyinen olo kai siksikin, että aina kesäloman jälkeen tuntuu siltä kuin aloittaisi uuden jakson elämässä. En ole vieläkään päässyt eroon kouluaikojen ajatuksesta, että vuosi itse asiassa alkaa syksyllä. Eikä tuo syksyinen olo ollut yhtään ikävä. Tykkään syksystä. Tykkään uusista aluista. Junamatkustus toi mieleen kaikki ne alkusyksyn päivät kun olen istunut junassa ja matkustanut suurempaan kaupunkiin. Tuli ikävä opiskeluaikoja. Sitä, kun on menossa tiettyyn suuntaan. Huomasin toivovani, että minäkin pääsisin opiskelemaan tänä syksynä. Katsotaan nyt. Kriittisen kirjallinen haastattelu (...) on kuukauden päästä ja elokuun loppuun mennessä pitää lähettää Orivedelle hakemus Kohti mestaruutta -kurssille. Oriveden kanssa pitää tehdä ajatustyötä - en tiedä, hakisinko sinne Gamman kanssa vai Kreikkalaisten kanssa.

Kun juna saapui Helsinkiin, taivas priiskotteli hiukkasen vettä. Kaupunki tuoksui. Kävelin laituria pitkin asemalle ja näin tapaamisia, hymyileviä kasvoja, huolestuneita kasvoja, halauksia. Puikkelehdin tapaamisten lomassa ja ajoin ratikalla kotiin. Helsinki näytti ystävälliseltä ja minusta oli ihana tulla takaisin tietäen, että saan nukkua omassa sängyssä monta yötä peräkkäin.

Kotiintulo merkitsi paitsi hymyilevää oloa, myös kokkaamista. Sain kaupassa inspiraation kotimaisista savoijinkaaleista. Askartelin höyrytettyjä savoijinkaali-kanakääryleitä. Kiedoin kaalinlehtiin kanan lisäksi chiliä, inkivääriä, hiukan paprikaa ja mausteita. Ei ollut mitään hajua höyrytysajasta, mutta 20 minuutin kuluttua kääryleet olivat ainakin kypsiä - luulen, että varttikin olisi riittänyt. Oli hyvää. Vähän erilaista kuin tavallisesti, sitä kun niin helposti jumiutuu niihin samoihin ruokiin, joita tekee aina.

Alkavalla viikolla en ehdi pahemmin kirjoitella, mutta viikko onkin pehmeä lasku lomalta töihin, sillä joka ilta on ratsastustunti. En ole ikinä eläissäni hypännyt mitään maastoesteitä ja nyt niitä pitäisi sitten. Apua. Pelottaa. Homman vaikein osa on varmasti taas itsensä voittaminen. Kurssin jälkeen ratsastuskuviot ovatkin ihan auki syksyä varten. Saas nyt nähdä, mihin tässä etenee. Viikottaista vakituntia ei ainakaan ole, mutta olen luvannut sen tarkoittavan sitä, että käyn sinä päivänä sitten jumpassa.

Ulkona on harmaata, äsken satoi. Kynttilä palaa piirongin päällä. Sykyistä, kyllä. Uusia alkuja. Tuokoon tämä uusi alku minulle uuden kodin, opiskelua syksylle ja tasapainoa. Enkä pahastu lainkaan, vaikka sosiaalisessa elämässä tapahtuisi jotain, sillä nyt tarttis saada äkkiä jotain sutinaa ;).

2 kommenttia:

minni kirjoitti...

Moi, blogissani on sinulle tunnustus.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, minni!

Kivaa, että joku tykkää :)