Tänään sain käsiini kaksi miellyttävää kirjaa. Ensin posti kolautti luukusta Huuto.netistä ostamani Hilja Valtosen Vaimokkeen. Olen sen lukenut kotopuolessa monesti, mutta se puuttui kokoelmastani, joten ostin pois kuleksimasta. Toinen tälle päivälle osunut kirja tuli kirjastosta. Onnistuin raahaamaan itseni kirjastoon ja palautin edellisen Julia Cameronin (sakkoa tuli vain 1,7e, huraa! edistystä kirjojen palauttamisessa havaittavissa) ja otin mukaani sen toisen, jonka olin varannut. Tämän nimi on Kultasuoni - matka luovuuden sydämeen. Luulen, että se on ihan paikallaan, sillä tänään työt alkoivat ensimmäistä kertaa loman jälkeen tuntua taas siltä, että mieluummin heittäisin hanskat tiskiin. En heittänyt. Kirosin vain, että jos jopa minä, jota työnteko ei kiinnosta ei niin pätkän vertaa, pystyn tekemään työni hyvin, niin miten hitossa sama ei onnistu nörteiltä, jotka ilmeisesti ovat kiinnostuneita alasta, jolla työskentelevät. Arkeen kuuluu myös se, että täytyy auttaa itseään pysymään erossa työkiroilusta vapaa-aikana.
Vapaa-ajasta puheen ollen. Kirjastosta menin vakiokuppilaan kirjoittamaan. Pitkästä aikaa. Kirjoittelin seitsemän sivua puuta heinää, mutta kirjoitin kumminkin. Kykenin siihen. Tuossa välillä alkoi jo tulla pientä ramppikuumetta kirjoittamisen suhteen, mutta onnistuihan se kun istui alas ja otti kynän käteen. Onnistui enemmän kuin kahden sivun verran. Jotain hyödyllistäkin sentään raapustelin. Orivedelle pitää kirjoittaa esittely itsestään, ja tämänpäiväisistä saan ehkä lauseen tai pari tuohon esittelyyn.
Kirjoittamista olisi lisääkin. Siis hommaa. En ole vieläkään korjannut Alfaa kuntoon rakennegurulta kesäkuisessa tapaamisessa saamani palautteen pohjalta. Kynnys. Olla tässä kone sylissä muutenkin kuin blogia rassaamassa. Kyllä se siitä. Tänään en hommaa aloita, sillä tavoittelen taas aikaista nukkumaanmenoa, mutta kyllä se Alfa siitä. Jos jään viikonloppuna kotiin, niin silloin on aikaa. Ja varmaan tarmoa. Töihin pitää taas totuttautua loman jäljiltä, mutta niin pitää siihenkin, että velvollisuudet eivät lopu töistä lähtiessä, vaan siitä alkaa se oikea työ.
Taidanpa tästä jatkaa Vaimokkeen lukemista. Muistan kyllä pääpiirteittäin miten Kirsti Leivo lopulta rakastuu agronomi Latvaan, mutta yksityiskohtia en muista. On kiva lukea tuttua kirjaa, jota ei ihan muista. Ja huomiseksi odotan toista pakettia: löysin Huutos.netistä myös sen ainoan Britta-kirjan joka minulta puuttuu. Tulisipa se pian :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti