May the Force be with you

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Timanttista

Tänään on ollut päivä. Aika mukava sellainen. Tietysti oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen, mikä ei ole mieltäylentävää, mutta sen lisäksi, että otin löysästi, onnistuin myös ahkeroimaan aika paljon - ihan hyvä yhtälö.

Töitten jälkeen kurvailin ratsastamaan ja täytyy myöntää että perhosia oli mahassa aika parvi. Sellaisia inhottavia yökkösiä, jotka lepattavat holtittomasti. Huoli oli kuitenkin turhaa: kaikki meni hyvin. En lyönyt itseäni hengiltä, hevonen pysyi hanskassa myös avoimella pellolla (sitä ei lasketa, että minulla meni jarrutusmatkaan 2 x se matka kuin joillain muilla...) ja sain aikaiseksi muutaman hyvän hypynkin. Tai hevonen sai. Tai me yhdessä, mene ja tiedä. Mutta siis: maastoesteitä ja minä hengissä! Kuningasolo tuli vasta kotona, mutta oli sitäkin mukavampi. Huomenna uudestaan - ei kuninkaana vaan nöyrästi kyllä, mutta hitusella itseluottamusta varustettuna.

Äsken söin myöhäisen illallisen. Maha on ehkä vähän sitä mieltä, että olisin voinut ruokkia sitä aiemmin kuin puoli kymmeneltä, mutta ruoka oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin. Väsäsin eilisen ruuan tähteistä ja jääkaappilöydöistä jonkinasteista wokkia. Maistui hyvältä, varmaan siksi kun oli niin karmea nälkä ;).

Ei siis mitään ihmeellistä tässä päivässä, itsensä voittaminen vaan ilostuttaa aina kovasti. Ja sainhan minä vielä timanginkin kaiken päälle, Minni muisti minua helyllä - kiitos Minnille! Laitoin timantin tuonne oikeaan reunaan, sopii käydä katsomassa ;).

Nyt en ehdi jaella timanttia eteenpäin, katsotaan josko joku toinen päivä. Tarkoitus olisi mennä nukkumaan suht aikaisin, sillä tavoitteena on olla huomenna töissä klo7.30. Se onnistui tänään (mikä hämmästyttänee kaikkia minut tunteivia), ehkä se onnistuu huomennakin? Hyvää yötä ja kauniita unia!

Ei kommentteja: