May the Force be with you

torstai 31. heinäkuuta 2008

Vastauksettomista kysymyksistä

Kylmäsavulohipastan ja Hesarin jälkeen kirjoitin neljä sivua raakatekstiä. Olen viime aikoina yrittänyt kirjoittaa raakatekstiä tavallisen jorinan lisäksi siitä, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee ja millaiseksi se minut tekee. Luulen, että noista alkaa irrota jo jotain alkua "esittelyyn kirjoittajasta itsestään" sitä Orivettä varten. Jos en sinne pääse, on kuitenkin ollut hyödyllistä pohtia näitä asioita. Pieni itsetutkiskelu on paikallaan, eikä ole yhtään huono asia opetella muotoilemaan sanoiksi niitä ajatuksia ja tunteita, jotka ovat niin syvällä, ettei niillä ole sanoja.

Olenko tullut mihinkään tulokseen kirjoittamisen suhteen? En mihinkään järisyttävään. Olen toki osannut pukea sanoiksi sen tunteen, että kun kirjoitan, olen kaunis, mutta siihen perimmäiseen "miksi?"-kysymykseen en ole osannut vastata. En löydä kirjoittamisen pohjimmaisia syitä. Kirjoitan, koska se on ainoa, mitä haluan tehdä, kirjoitan, koska se tuntuu omalta - mutta miksi? Minkä takia? Se vain on niin, enkä itse taida kaivatakaan tämän kummempia perusteluja. Pääasia, että kun kirjoitan, tunnen olevani kotona.

Kotona, niin. Viikonloppuna saan olla kotona. Ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun. Ihanaa. Turha kai mainitakaan, että aion kirjoittaa :). Ja laittaa ruokaa. Hengittää rauhallisesti. Kirjoittaa sekä raakatekstiä että palata Kreikkalaisiin. Ensimmäiseksi Alfaan. Täytyy ruveta miettimään sitä. Loppu on ihan auki, eikä minulla ole aavistustakaan kuinka lopettaisin sen, mutta ei se mitään. Kun saan Alfan ihon alle taas, alitajunta tekee työtään ja ehkä jotain putkahtaa mieleen vaikka tiskatessa tai pyykätessä, jotain, josta saa johdettua ajatuksen siitä, mitä lopussa tapahtuu ja mitä haluan lopulla sanoa. Täytynee ihan ensimmäisenä lukea Rakennegurun kommentit uudelleen läpi, jotta muistan tunteet, ajatukset ja ideat, joita ne minussa herättivät. Jos joskus saan Kreikkalaiset kansien väliin, taidan haluta kirjan alkuun kiitokset. Rakennegurua kiitän näkemyksestä ja deletointiehdotuksista. Joskus tuntuu, että kirjoittajan paras ystävä on se tietokoneen pieni näppäin, jossa lukee Del...

Yritystä siis, edelleen.

Ei kommentteja: