May the Force be with you

perjantai 14. toukokuuta 2010

Koivut laulavat

On ihanaa, on. Kesä, vaikken vielä osaakaan ihan täysin asennoitua siihen. Mutta kesä. Lämmintä, auringosta hehkuvat kasvot. Kun vain koivut olisivat pian hiljaa, niin olo olisi vielä parempi. Otin rankat tropit käyttöön, mutta paras teho saavutettaneen ehkä vasta huomenna/sunnuntaina, joten nenä on tällä hetkellä hyvin punainen, ja ei siis auringosta niinkään, vaan niistämisestä. Sisälämpötila +26 ja ulkona myös tarpeeksi lämmintä. Ah.

Kirjoittelin tänään taas raakatekstiä, jonkun seitsemän sivua. Joku voisi ajatella, että siinä oli novellin alku, tai raakanovelli, mutta enpä tiedä, ei oikein tuntunut siltä. Mutta pääasia oli, että kirjoitin ja että sanoja tuli ja ihmisiä kynästä. Niistämisenkin ohella. Sen siitä saa, kun haluaa välttämättä kirjoittaa ulkona, vaikka ilma on sakeanaan siitepölyä. Mutta ei tuota voinut olla hyödyntämättä. Aurinkoa siis, ja kesää.

Aamulla spinningissä hikosin itseni pois maailmankartalta, teki hyvää. Ensi maanantaille suunnittelen sekä spinningiä että balletonea, saas nähdä. Riippuu vähän säästäkin - tällä kelillä tuntuu rikolliselta tulla sisälle, kaihtimien taakse, mutta iho ei kyllä kestä enempää ja ruokaakin pitää tehdä. Se, mikä juuri nyt houkuttaa eniten, on päiväunet, mutta ei taida auttaa, ruokaa tekemään ja ruokaa naamaan, niin väsy unohtuu. Lukeakin voisin vielä tälle päivälle.

Ei kommentteja: