May the Force be with you

perjantai 24. helmikuuta 2012

Ovet

Minulla ja ovilla on joku juttu. Se on yksi syy ainaisiin mustelmiini. Kaapinovet, ulko-ovet, väliovet, vessanovet. Joko kuvittelen olevani paljon kapeampi kuin olen tai sitten yliarvioin voimani. Kiskaisen jonkin julkisen rakennuksen ulkoa-ovea auki, se osoittautuu yllättävän raskaaksi - "mutta kyllähän minä tuosta ehdin" - en ehdi edes ajatella tuota, vaan tuuppaan itseni ovesta sisälle. Tai niin minä luulen, oikeasti tuuppaan itseni ovenrakoon ja jään väliin tai saan kolhun ovenpielestä, ovenkahvasta, mistä vain kulmasta tai ulokkeesta, joka oveen liittyy. Viimeksi törmäsin ovenkahvaan. Olkavarressani on mustelma. Sitä ennen heilautin kättä turhan rehvakkaasti tullessani kylppäristä ja osuin kahvaan - kyynärvarressani on mustelma. Sitä ennen suljin keittiökaapin päähäni. Siitä ei sentään jäänyt kuhmua tai mustelmaa, vähän vain kirpaisi.

Jatkuva ovien kanssa lähikontaktissa oleminen jatkuu vain. Se tapahtuu jotenkin puolihuomaamattomasti, en välttämättä edes huomaa liian likelle tulevia ovia. Eikä minusta tule sen varovaisempaa, vaikka saisin pikku kolhuja. Ja vaikka tietäisin, että kyseinen ovi, jonka kahvaan olen juuri tarttumassa, on yllättävän painava, suhtaudun siihen kuitenkin optimistisesti - "kyllä minä tuosta raosta ehdin". Kops.

Kirjoittamisessa on jotain samaa kuin ovissa.

7 kommenttia:

Vera Vala kirjoitti...

Hih, mulla on ihan sama! Mulla se liittyy siihen, etten osaa hahmottaa lainkaan etäisyyksiä, en erota myöskään vasenta oikeasta. Luulen, että liittyy jotenkin myös näköongelmiin, minulla on hajataittoa ja karsastusta, joita ei saa aivan täysin koskaan korjattua. Mutta mies aina kauhistelee, kun kävelen suoraan päin oven karmia. Siis puolet kropasta jää siihen karmiin kiinni. Onneksi harvemmin mustelmia tulee, lentoemäntänä kyllä kyljin aina sääret sinisinä, kun törmäilin jatkuvasti koneen kapeilla käytävillä matkustajien tuoleihin.

Rooibos kirjoitti...

Vera: Vau, minä en sentään kävele ovenkarmien läpi ;), vähän vain tönin niitä ;). Mutta kolhin itseäni kyllä muutenkin, epähuomiossa. Aina sääret mustelmilla, ja jostain syystä juhlimisen jälkeen kämmenselät ;).

Karenina Unska kirjoitti...

Toisaalta kirjaamatta ihon mustelmakartalle jäävät ne kerrat, joilloin olet ihan oikeasti ehtinyt siitä raosta. Näin TV:stä ohjelman, missä kerrottiin, että ihmiset saattavat yhden päivän aikana kulkea jopa sadasta ovesta. Siihen nähden törmäysten määrä lienee prosentuaalisesti aika pieni (ylenpalttista optimismia?).

Minä olen muuten ihminen, joka säännöllisesti unohtelee kaapinovia auki. Ja olen pariutunut ihmisen kanssa, jolla on tapana törmätä niihin. Asiasta saattaapi tulla vielä sanomista. Oi ovia.

tulilatva kirjoitti...

Tervehdys, ihmettelen tässä, miten en aikaisemmin ole löytänyt blogiasi. Tai olen kyllä pistäytynyt täällä pari kertaa, mutta vasta nyt huomaan jääneeni kyläilemään pitemmiksi ajoiksi ja lueskelemaan kirjoituksiasi. Miellyttävää luettavaa ovat, kiitos Rooibos!

Noista ovista vielä, että minullakin on vähän samaa vikaa. Ja samoin kuin Veralla, luultavasti osittain näköongelmista johtuen. Silmäni ovat eri paria, eikä ns. stereonäköä ole ollenkaan. Näin on ollut aina, enkä tiedä, millaista olisi nähdä normaalisti, joten ei se mitenkään iso ongelma ole. Kunhan silloin tällöin törmäilen oven pieliin, tuoleihin ja kaapin oviin. Eikä ole vain kerta tai kaksi, kun verhoja avatessa ja sulkiessa käsi on tömähtänyt ikkunaruutuun...

Niin, ja onnea kreikkalaisten kustantamokierrokselle. Toivotaan parasta :)

Anonyymi kirjoitti...

Nukuin eilen pienet päikkärit ja näin unen jossa vierailin luonasi Liverpoolissa, tunnistin sinut siitä, että esittelit minulle huikean teekokolelmasi (rooibosta), istuimme sohvalla ja katselimme esikoiskirjaasi joka oli juuri julkaistu. Kerroit, että olet palaamassa Suomeen, koska olet saanut toteutettua unelmasi ja julkaissut kirjasi. Pyysit minulta apua teelaatikoiden kuljetuksessa, olin itse juuri matkalla lentokentälle ;)

:)

-Tulppaani-

B. N. kirjoitti...

Minäkin kolhin itseäni ennen joka paikkaan, törmäilin ovenkarmeihin ja mietin että miten voi olla mahdollista, etten osaa ilmeisesti hahmottaa etäisyyksiä. Mutta sitten se meni jotenkin ohi kun lakkasin ajattelemasta asiaa? No niin, nyt varmaan kun sanoin, alan taas kolhia itseäni :D.

Rooibos kirjoitti...

Karenina: Tosiaan - kaikki ne ovet, joihin EN törmää! Erittäin hyvä pointti, kiitos siitä ;). Oi ovia, tosiaan :).

Tulilatva: Tervetuloa joukkoon ja kiitos kiitoksista, kiva jos jaksat lukea :)! Stereonäön puuttumista on vaikea kuvitella, mutta kuten sinä sanoit, et osaa itse kuvitella millaista olisi nähdä kuten muut näkevät - niinhän se varmasti menee. Joskus mietin, näemmekö me kaikki värit oikeasti samoina, vai onko esimerkiksi jokaisen sininen vähän erilainen...

Tulppaani: Ihana uni :D! Toivotaan että se oli enneuni :)!

B.N.: Minunkin pitää kai ruveta olemaan ajattelematta ovia, ehkä törmäily loppuu - tai vaikkei loppuisikaan, niin en ainakaan huomaisi sitä ;).