May the Force be with you

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Perkele ja kiitos

Olen etsinyt tänään uutta ääntä vähän sellaisella perkele!-mentaliteetilla. Sain Kirjoittajakaverilta kommentteja Piin uudesta versiosta ja tuomio oli se, mitä vähän aavistelinkin. Tekstissä ei sinänsä mitään vikaa, mutta jos ajattelee kokoelmaa (jonka novelleista Kirjoittajakaveri on lukenut suurimman osan), niin liian samanlainen edelleen. Kirosin hiljaa mielessäni, että on se nyt kumma, etten pysty irtautumaan siitä tunnelmasta, avasin Wordin ja kirjoitin. Ihan jonkun uuden novellin, josta en tiedä yhtään, että onko se lintu vai kala. Mutta kirjoitin sen, tuosta noin vaan. Tai siis "tuosta noin vain" - ei se helppoa ollut, piti monta kertaa pysähtyä miettimään juonta ja kiroamaan ja pohtimaan, että mitäs sitten. Ähelsin. Kirjoitin. Ei mitään flowta vaan raakaa työtä. Luin novelliluonnoksen kertaalleen läpi, korjasin epäloogisuudet, lisäilin muutamia yksityiskohtia ja lähetin saman tien Kirjoittajakaverille saatteella, että vähät novellista sinänsä, mutta toimiiko tunnelma? Onko liikaa samaa kuin on jo olemassa? Onko mitään uutta? Odottelen nyt sitten Kirjoittajakaverin mielipidettä. Ja lähetän tekstin myös toiselle kirjoittajakaverille, joka lupasi kommentoida paria novellia ensi lauantaina kun tapaamme.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu Piille ja mitä tapahtuu tälle uudelle tekstille. Se, mikä tämänpäiväisessä oli positiivista, oli sisuuntuminen ja se, että kerta kaikkiaan vain istuin alas ja kirjoitin pari tuntia ja tein töitä, enkä vain teeskennellyt töiden tekemistä. Yritin kovasti. Tuli aavistuksen verran sellainen olo, että saatan pystyä vaikuttamaan Kreikkalaisten kohtaloon vielä jotenkin. Sitä oloa onkin kaipailtu - on ollut enemmänkin niitä tunnelmia, että mitä tahansa teen, niin se ei vaikuta mihinkään.

Viime aikoina olen saanut kanssabloggaajilta ja lukijoilta paljon tsemppiviestejä ja etäenergiaa. Viimeisimpänä minua on buustannut Vera A ja sitä ennen hirveän iso joukko lukijoita. Te olette tsempanneet ja kannustaneet ja kiskoneet minua seisaalleni silloin kun olen ollut suossa kontallani. Olen sanonut sata kertaa ja sanon uudestaan: kun aloitin bloggaamaan vuonna 2007, en olisi ikinä uskonut, miten paljon voimaa ja energiaa ja hyvää mieltä saan kanssabloggaajilta ja miten kivoihin ihmisiin tutustun (vaikka naamakkain ei ole nähtykään). Kiitos teille!

6 kommenttia:

Notorious C.H.I.C. kirjoitti...

<3 Ja kiitos samoin. Ymmärrät varmaan, että myös että jakaessasi omia kokemuksiasi ja tunnelmiasi, annat paljon meille lukijoille, jotka kamppailemme erilaisuudessaan samanlaisten ongelmien kanssa, joten sinun blogisi lukeminen antaa paljon, varmaan siksi ihmisistä on luonnollista myös antaa omaa vertaistukeaan!

Paula kirjoitti...

Voin olla Veran ja sinun kanssasi samaa mieltä: verkostossa - olkoonkin löyhä - on voimaa ja vimmaa.

Blogisi oli yksi ensimmäisistä kirjoittajablogeista, jonka viime kevättalvella löysin. Olin niin iloinen löydöstäni ja olen edelleen. Haluaisin itsekin kirjoittaa kirjoittamisesta enemmän, mutta en ole vielä löytänyt sille ääntä. Hapuilen vain. Onneksi te muut kirjoitatte ylös minunkin ajatuksiani. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ilmoittautuu uusi lukija, joka vielä miettii oman blogin perustamista. Näistä kirjoittajablogeista on avautunut minulle kokonaan uusi maailma. Kiitos!

nimim.Tulppaani

Rooibos kirjoitti...

Paula: Kiitos kivoista sanoistasi :). Joskus kun luen muiden kirjoitusblogeja, ihailen sitä, miten ihmiset näkevät vaivaa blogikirjoituksiinsa: on mietitty selkeä teema bloggaukselle, pohdittu asiaa eri kanteilta ja analysoitu, kenties kommentoidaan vielä kirjoittajaoppaiden antia samasta aiheesta jne. Itsellänihän on se tyyli, että roiskaisen blogiin sen tai ne asiat, mitä sattuu päässä pyörähtämään, ja mistään agendasta on usein turha puhua. Kiva kuitenkin, että kaikenlaiselle on tilaa :).

Tulppaani: Tervetuloa joukkoon tummaan :)! Toivottavasti saadaan pian lukea sinunkin blogiasi :).

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin löysin kirjoittajablogit vasta äskettäin (2012). On hienoa lukea blogimerkintöjä eri vaiheista kirjoitusprosessia ja huomata, että useimmista vastoinkäymisistä selviää tahdolla, työllä ja tsemppauksella. Olin pitkään luullut, että olen ainut, joka kamppailee näiden ongelmien kanssa. Jälkikäteen ajateltuna typerä oletus.

Itse en vielä ole aloittamassa blogia (keskityn nyt opiskeluihin, omiin kirjoitusprojekteihini ja teidän muiden blogeihin ;) ), mutta ehkä joku päivä...

Kiitos Rooibokselle aktiivisesta blogista, paljon tsemppiä sinulle ja muillekin!

-Lila

Rooibos kirjoitti...

Lila: Kiitos itsellesi, mukava kun käyt kommentoimassa ahkerasti :). Se on ihan totta, että kaikilla kirjoittajilla on melkein samat ongelmat, mittakaavassa tai toisessa. Ja jotenkin on lohdullista lukea muiden kokemuksia niistä samoista asioista, joiden kanssa itsekin painiskelee.