Sateinen ja harmaa ilta kaikin puolin. Väsyttää. Tulin kotiin kun satoi, eikä minulla ollut taaskaan sateenvarjoa. En koskaan muista sontikkaa, enkä edes välitä niistä. "Kiitos, mutta en käytä", on tavallisin vastaukseni sateenvarjoihin. Tänään(kin) kiedoin huivin sekä pään että kaulan ympäri. Venäläismummo-look. Joku ystävällinen ystävä joskus kutsui sitä Grace Kelly-lookiksi. Mummo tai Grace Kelly, joka tapauksessa satoi ja oli pimeää ja märkä asfaltti imi kaiken valon, jota katulampuista tihkui.
Kun ajattelen Kreikkalaisia ja sitä, että Kustantamo G on sanonut palaavansa asiaan, tuntuu koko kuvio ihan absurdilta. Vielä absurdimmalta tuntuu se, että joskus voisi tulla hyviä uutisia. Hyviä uutisia? Tähän kohtaan? Joskus kirjoittaminen tuntuu mustalta, märältä asfaltilta, joka imee itseensä kaiken, mitä minulla on antaa. Ehkä valo heijastuu siitä hiukkasen, jos asfaltilla on vesilätäköitä, mutta se heijastus on vähäistä ja valo on lähtöisin katulamppujen keinotekoisesta valosta, eikä edes kuun kalpeasta lyhdystä. Ei tietenkään, koska ei kuu näy tällaisina iltoina. Siellä se jossain on, mutta pilvien takana niin ettei se näy tähän.
En minä mitenkään maani myynyt ole. En ollenkaan. Se nyt vaan on fakta, että ulkona ei noussut päivä tänään lainkaan ja että sade valuu mustia katuja pitkin viemäreihin. Niin tapahtuu, eikä sille voi mitään. Niin kuin en voi sillekään, tuleeko Kreikkalaisista jotain. Sitä vain kirjoittaa ja toivoo, että päivä nousee, tai että sade lankeaa nurmikolle, josta se voi imeytyä maahan, eikä niin, että vesi juoksee mustaa katua pitkin sadevesikaivojen syövereihin.
7 kommenttia:
Oh miten kauniisti kirjoitat. Juuri samalta minustakin tuntuu välillä! Minulle luvattiin antaa vastauksia elokuussa. Vieläkin odotan :( Mutta toivottavasti Sun ei tarvitse niin kauaa...
Oho, kustantamo G näyttää vihreää? Onneksi olkoon. Tuossahan on jo henkistä sateenvarjoa rankkasateenkin varalle.
Saitko sähköpostia, vai soitettiinko sinulle? Olivatko he itse aktiivisia, vai kyselitkö itse tekstisi perään? Olen utelias...
Helmi-Maaria - voi ei, tiedän todellakin tunteen! Toivon tosi paljon, että saat yhteydenoton mahdollisimman pian, mieluiten jo huomenna. Tuo, että saa tiedon, että jotain on tulossa tiettyyn aikaan, eikä sitten tulekaan... auh, se on niin riipivää. Halauksia sinne ja tsemppiä.
Anonyymi: Vihreää valoa? Ei suinkaan :). Kustantamo G vain ilmoitti, että ovat yhteyksissä tämän vuoden puolella. Voi myös ihan hyvin olla, etteivät ole, jos on vaikka kiire. Eikä se yhteydessä oleminen vielä lupaa yhtään mitään. Hylsytkin ovat erinomaisen selkeitä yhteydenottoja ;). Eli katsotaan nyt, että mitä ja milloin.
Eilen rämmin sysipimeässä, märässä metsikössä koirien kanssa. Sinne ei tihku edes ne katuvalojen pienet tuikut. Etenin käsikopelolla.
Melkein on tunne, että kirjoittamiseni on samassa jamassa.
Mutta aamulla olikin valkeaa. No, okei, se oli silkkaa räntää :D
Vaan valoa kumminkin, jospa sitä sieltä joskus osuisi minunkin tyhjälle paperilleni...
-Leijona
Leijona - kyllä sitä valoa osuu. Ihan varmasti. Ja aamulla oli valkeaa ilmassa, tosiaan :).
Ihan pakko sanoa, että olet eka ihminen, joka sanoo samaa kuin minä: sateeseen ilman sateenvarjoa, kiitos!
Onkohan meillä samanlainen huivi :)
Kananlihalla: Sateenvarjot on niin turhia ;). Ne kääntyvät nurin, menevät rikki ja unohtuvat joka paikkaan. Jos varjo on niin iso ja muhkea, ettei se käänny tuulessa ympäri, sen alla on pienen yksiön kokoinen tila, eikä se mahdu suljettuna mihinkään muuhun kuin tila-autoon, ja unohtuu vielä suuremmalla todennäköisyydellä johonkin naulakkoon tai kahvilaan, kuin pienet rimpulasateenvarjot. Joten huivi on parempi - se ei häviä niin helposti ja pitää pienen sateen loitolla ;). Niin ja minun huivini on sellainen art nouveau -henkinen ruskea-vaaleanpunasävyinen tai useammin hillityn raidallinen, jossa on murrettuja sävyjä. Entäs sinun huivisi :)?
Lähetä kommentti