Montako kupillista mustaa teetä voin juoda, ennen kuin tikahdun närästykseeni? Tähän mennessä juotu neljä. Pakko siirtyä rooibokseen tai illasta tulee hyvin tuskallinen.
Autuas päivä. Tähän mennessä. Sanoja sivukaupalla. Osasta saan materiaalia uuteen tekstiin, se loppuosa on muuten vaan hyödyllistä. Kirjoittaminen ei mene hukkaan, vaikka se olisi ei-minkään-kirjoittamista ja kodittomia tai irrallisia sanoja.
Olen liiasta teestä veltto ja raukea. Olen paljosta kirjoittamisesta raukea ja pehmeä. Päivä on vasta puolessa. Mihin kaikkialle kynäni yltääkään vielä tänään, jos vain jaksan kirjoittaa.
Pitää syödä lounasta. Kaikki se tee alkaa seuraavaksi oksettaa. Vatsani ja litratolkku mustaa teetä eivät ole enää yhteensopivia. Onneksi on rooibosta.
Rakastan lempikirjoituskahvilaani. Kun menin sinne, sain taas tietävän hymyn. "Earl Greytähän se oli?" Ja kun toinen ja kolmas kuppi kannettiin pöytääni, asetettiin huolekkaasti kirjoitusvihkoni viereen samalla kun kirjoitin, kohotin katseen paperista ja hymyilin kiitoksen silmistä asti. Se pieni huomaavaisuus, että kuppi tuodaan varta vasten minulle, vaikka yltäisin sen itsekin hakemaan tiskiltä. Että joku kävelee erikseen tiskin takaa ja tuo teen minulle. Siihen olen yhtä heikkona kuin siihen, että teelaatuni muistetaan ulkoa.
Miten raukea olo. Miten siunattua. Ja sanoja. Tältäkö tuntuu olla etuoikeutettu? Humalassa teestä ja sanoista.
2 kommenttia:
Kyllä, olet etuoikeutettu :) Voi kun minullakin olisi tuollainen kahvila, jossa tunnetaan noin hyvin makuni! Toivon, että närästystä ei ilmaannu, vaan että saat aikaan vaikka tähtiä tänään ;)
On ihanaa, että on tällaisia päiviä edes joskus. Liian harvoin, mutta että on kuitenkin. Toivon vain, että pystyn käymään tuolla kahvilassa tarpeeksi usein, etteivät unohda teemakuani ;). Halauksia sinne, Helmi-Maaria!
Lähetä kommentti