Joskus, jossain, kauan sitten. Niihän jotkut sadut alkavat? Mutta, asiaan, ei satuihin. Joskus, jossain, kauan sitten juttelin isommassa ryhmässä kirjoittamisesta, teksteistämme ja palautteen antamisesta. Annoimme eräälle henkilölle ristiriitaista palautetta: yksi oli tuota mieltä, toinen tätä mieltä, kolmas vähän sinnepäin. Neljäs vastusti ensimmäisen antamaa palautetta, kirjoittaja perusteli itseään ja viides ei sanonut mitään. Lopulta joku palautteenanatajista puuskahti sitten, että eihän annettua palautetta voi kyseenalaistaa, koska mitä meille jää kirjoittajaryhmänä, jos emme usko toistemme palautetta. Että jos me haluamme paremmiksi kirjoittajiksi, meidän pitää luottaa toistemme antamaan palautteeseen.
Minulle tuo oli hämmentävä hetki. En ollut hetkeäkään ajatellut, että luottaisin kenenkään palautteeseen niin, etten saisi kyseenalaistaa sitä. Minusta on pakkokin kyseenalaistaa palaute, sillä mitä useampi ihminen lukee saman tekstin, sitä todennäköisemmin teksti on jonkun mielestä aivan onneton ja toisen mielestä aivan mahtava. Ristiriitaista palautetta tulee aina ja jos yrittää luottaa jokaiseen palautteenantajaan sokeasti, tulee hulluksi ja repeää joka suuntaan. Sillä hetkellä tajusin myös sen, että en ollut vuosikausiin luottanut palautteeseen sillä tavalla kuin tuo henkilö sitä tarkoitti. Luottanut annettuna ja pyrkinyt työntämään tekstiäni aina saamani palautteen suuntaan. Olen luottamaton palautteensaaja.
Vaikka tapahtumasta on jo vuosia, se tulee aina välillä mieleeni ja yhä tunnen sen saman hämmennyksen. Yhdestä ja samasta tekstistä voi saada päinvastaista palautetta. Tekstistä voi saada loistavaa palautetta, jossa on rakentavia muutosehdotuksia. Tekstistä voi saada melkein millaista palautetta tahansa. Ja lopulta on aina kirjoittajan vastuulla valita se, keneen hän luottaa. Mihin kommentteihin hän luottaa, mihin palautteenantajaan hän luottaa. Kuka on se luotettava ja ketkä eivät ja miksi eivät. Pitää aina ottaa myös se huomioon, ettei pidä luotettavimpana sitä henkilöä, joka kehuu eniten, ettei uppoa itsetyytyväisyyden suohon. Pitää löytää ne palautteet, jotka vievät tekstiä eteenpäin sinne suuntaan, mihin olen itse menossa. Pitää arvioida palautteita ja yrittää nähdä niiden taakse. On tietysti helppoa, jos kaikki palautteet osoittavat samaan suuntaan, mutta ristiriitaisuuksien kohdalla kirjoittaja on itse vastuussa.
Kun puhutaan luottamisesta ja palautteesta, minusta on paljon kiinnostavampi kysymys se, kenelle tekstin näyttää. Kehen luottaa kirjoitusprosessin kussakin vaiheessa niin paljon, että uskaltaa antaa tekstin luettavaksi. Enkä taaskaan tarkoita sitä, että pitää löytyä vain niitä ihmisiä, jotka kehuvat, vaan sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat kirjoittamisesta samalla kielellä kuin itse; jotka ovat ehkä hyvin erilaisia kirjoittajia kuin itse on; jotka eivät ole pahantahtoisia palautteenantajia, vaan lyttäämisen sijasta nostavat vahvat kohdat esille ja kannustavat tekemään heikoista kohdista yhtä vahvoja kuin vahvat kohdat ovat.
Palautteeseen luottaminen. Luottolukijat. Kyllä, minulla on ollut luottolukijoita. On ollut lukijoita, jotka ovat olleet joillekin teksteille luottolukijoita, tai jossain vaiheessa, ja lakanneet sitten olemasta luottolukijoita ja muuttuneet tavallisiksi lukijoiksi - tai ehkä minä itse olen muuttunut kirjoittajana ja tekstikin on eri ja tarvitsee eri asioita. Minulla on ollut sellaisiakin luottolukijoita, joiden sanaan olen uskonut aika pitkälti sokeasti - mutta he olivat luottolukijoitani samaan aikaan ja välillä eri mieltä samoista teksteistä, joten minun oli lopulta pakko miettiä, kumpaa kuuntelen. Mutta että olisi luotettava sokeasti toisten palautteeseen? Ei. Vaikka palaute olisi kuinka järkevä, looginen ja ymmärrettävä, toinen ihminen ei ehkä ajattele tekstiä samaan suuntaan kuin itse ajattelen. Ja sekin kertoo niin paljon, että millaisia kommentteja teksti kirvoittaa: "jos tekstini saa tuon ihmisen ajattelemaan, että sitä pitäisi ohjata tuohon suuntaan, minun täytyy muuttaa sitä radikaalisti, sillä tuo suunta on se, mihin en halua mennä. " Niin, ja kaiken sen palautteen alta kun pitäisi vielä erottaa se, palveleeko palaute tekstiä tekstinä, vai ohjaako se tekstiä siihen suuntaan, jollaiseksi palautteenantaja haluaisi kirjoittaa sen itse. Joskus palautteenantajan on nimittäin vaikea keskittyä tekstiin ja jättää huomiotta se, kuinka hän itse kirjoittaisi sen.
Jos minä jotain olen oppinut saamastani palautteesta, niin sen, että ihan sama antavatko palautetta amatöörit vai ammattilaiset, mutta sen jälkeen, kun kirjoittaja on ylittänyt tietyn tason, ristiriitaista settiä tulee aina.
7 kommenttia:
Minä olen aika laiska editoimaan tekstiäni. Palautteesta yleensä kirjoittelen itselleni huomioita sivuun, lähinnä sellaisiksi "mieti tätä", jos kyse ei ole suoraan jostain epäjohdonmukaisuudesta. Voi olla etten tee mitään, mietin ehkä asiaa, mutta jätän siihen.
Juuri valitinkin blogissani sitä, että sain aivan vääränlaista palautetta - lähinnä siis sitä, etten yhtään kohdannut palautteenantajan ajatuksia (ammattilaiskirjailija) eikä palautteesta ollut minulle mitään hyötyä. Siitä olisi saattanut olla enemmän hyötyä, jos kyse olisi ollut minun mielestäni valmiimmasta tekstistä.
Toisaalta sain aivan päinvastaista palautetta, ja kai siinä sitten valitsee sen itselleen mieluisimman palautteen, jonka mukaan asiaa miettii, jos miettii.
Minusta palautteen pyytämisessä ja vastaanottamisessa on syytä noudattaa aika suurta varovaisuutta. Mieluummin liian vähän kuin liikaa, ja ehdottomasti luottolukijoilta. Yksikin kunnollinen luottolukija on parempi kuin viisi huonoa. Pahimmoillaan palautteenantaja alkaa omia tekstiä itselleen ja vie itsetunnon. Parhaimmillaan se tuntuu siltä kuin olisi kukka, jota kastellaan. Minulla on kokemusta molemmista.
Tärkeintä on se, että uskot itse tekstiisi.
Minerva, tuo on kyllä hyvä pointti, mitä kävit blogissasikin läpi, että palautteenantajan pitää olla kirjoittajan kanssa samalla tasolla siinä, että onko teksti raakatekstiä vai hiottua vai siltä väliltä. Joskus olen joutunut minäkin tilanteeseen, jossa viidessä minuutissa kirjoitettua raakatekstiä on ruvettu ruotimaan ja analysoimaan kuin se olisi valmista ja mietittyä settiä, ja siitä ei ole kyllä mitään iloa kirjoittajalle.
Marmustoi: Täysin samaa mieltä siitä, että palautteen pyytämisen kanssa pitää olla varovainen. Minusta etenkin silloin, jos teksti on keskeneräistä. Jos sitä on viilannut vuosikaudet, sitten se kestää vähän rajumpaakin tai ohi osuvaa palautetta, mutta tuore, vaiheessa oleva teksti on haavoittuvaista. Luulen, että olen oppinut jo jotain siitä, että missä vaiheessa voin puhua tekstistä, missä vaiheessa voin tarjota sitä luettavaksi ja kenelle. Toivottavasti sillä saralla ei tule ihan pian kauhean tylyä kantapään kautta oppimista!
Ja sitten se, kun saa palautetta, joka on tuollaista niin kuin Marmustoi sanoit, että kuin olisi kukka, jota kastellaan. Sellainen palaute ei lyttää, vaan nostattaa ja innostaa ja se on ihanaa :).
Hienosti kirjoitat palautteesta. Minäkin olen luottamaton palautteen vastaanottaja. On luottolukijoita, joiden palautteeseen en luota täysin, vaikka voisinkin, joskus jopa pitäisi.
Helmi-Maaria: Kun jotenkin palautteen saamisessa on se, että pitää arvioida sitä suhteessa tekstiin ja siihen, mihin on itse omasta mielestään menossa tekstin kanssa. Jotkut palautteen asiat on tietenkin sellaisia, että ottaa pattiin, ettei itse nähnyt niin itsestäänselvää asiaa, mutta ne, jotka mietityttävät, niin minusta niitä kannattaakin miettiä. Ja arvioida, että mihin suuntaan ne vetävät. Hirveän vaikeaahan se on olla analyyttinen, etenkin jos teksti on nuori ja tuore, koska ainakin itsellä se on silloin lähinnä omaa ihoa ja eniten osa itseä jotenkin, ja siihen kohdistuva palaute herättää usein paljon tunteita. Sieltä tunteiden joukosta pitää sitten miettiä, että missä jutussa onkaan pointti, jos kuorii tunteet pois päältä ja katsoo vain asiaa. Ja tottakai se oma intuitio menee joskus pieleen ja vuotta myöhemmin toteaa, että hitto kun olisin tehnyt niin kuin se yksi palautteenantaja sanoi jo kauan sitten, mutta se on vain elämää. Aina ei vaan ole valmis ottamaan vastaan palautetta, joka myöhemmin tuntuu taivaan lahjalta.
Kiva, että on muitakin luottamattomia ;). Kai se siinä on se vaikeus, että pitää löytää luottamukselle ja epäluottamukselle sopiva tasapaino kutakin tekstiä varten.
Tiedän olevani reilun vuoden myöhässä. Vuosi on kulunut nopeasti, ja kaikki muu kiinnostava on ollut telakalla.
Mutta, palautteesta ja siihen suhtautumisesta. Itselläni on muutaman luottolukija, jolta saan rehellistä palautetta. Olen noudattanut sitä ajatusta miettiessäni mitä teen palautteella, että jos samasta kohdasta kaksikin sanoo samansuuntaisesti, silloin teen korjausliikkeitä kohtaan. Täsmäpalautetta olen kysynyt tiettyihin kohtiin ja silloin, riippuen asiasta, luotan melkein sokeasti tai saan itse idean, mihin suuntaan lähten teksiä muokkaamaan.
Uskollisesti, ehdoitta ja sokeasti en kykene luottolukijan palautteeseen uskomaan tai sille antautumaan. Liian itsepäinen olen siihen. Paras palaute, minkä olen luottolukijaltani saanut oli ajatukseltaan se, että kyseistä genreä hän ei itse lue tai kirjoita, mutta tekstini vei niin mennessään että hän ensimmäisellä lukukerralla ahmi sen läpi voimatta päästää käsistään. Tunsin ylittäneeni itseni. Kyllä sieltä sitten asiallisempaakin palautetta tuli, ja kohtiin jotka poistivat liiat brutaalisuudet sekä graaviudet.
Hieno postaus kaikenkaikkiaan. Tässä on paljon ajattelemisen aihetta. Pahin palaute on se klassinen: "Ihan hyvä".
Sinäkin olet siis luottamaton palautteensaaja. Tuo liika itsepäisyys sopii myös minuun. Joskus huomaa kahden vuoden kuluttua, että se palautteenantaja oli oikeassa, mutta koska sitä ennen ei ole kyennyt näkemään totuutta, ei siitä ole ollut hyötyä ;). Palaute ja sen saaminen on kyllä mielenkiintoinen aihe - ja miten erilaista palautteen saaminen on riippuen ajasta, paikasta ja tekstistä!
Lähetä kommentti