May the Force be with you

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kellopelikuninkaasta ja lanusta

Luin äsken loppuun Magdalena Hain Kellopelikuninkaan. Tykkäsin jo edellisestä Gigi ja Henry -kirjasta, mutta Kellopelikuningas oli kyllä parempi kuin Kerjäläisprinsessa. Ehkä se johtuu osittain päähenkilöiden kasvamisesta, mutta minusta Magdalena Hai on saanut Kellopelikuninkaaseen ylipäätään paremman imun, tummemman tunnelman ja paremmat juonenkäänteet. Lopussa symppasin Gigiä ihan sydämeni pohjasta. Joten: lukekaa Kellopelikuningas! Olen ihan varma, että sarjan seuraava osakin tarjoaa taas jotain yllättävää luettavaa Gigin elämästä.

Minulla on luettujen sivupalkista päätellen lanu-kausi taas. En voi sanoa lukevani lasten- ja nuortenkirjoja paljon, mutta aina välillä tulee näitä kausia, että luen melkein pelkkää lanua. Olen kyllä huomannut itse, millaisiin elämänvaiheisiin lanu-kirjat liittyvät, ja jollain tapaa ne toimivat lohtukirjoina, olivat ne uudella lukukierroksella tai ihan ensimmäistä kertaa luvussa. Minulla on ollut parikin Diana Wynne Jones -kautta ja sitten on välillä Britta- ja Viisikko-kausia (molemmat sarjat löytyvät omasta hyllystä), Harry Potter -kausia ja Twilight-kausia. Ja sitten kaikki ne muut lasten- ja nuortenkirjat. Nytkin on pari vielä varauksessa kirjastossa. Ehkä lanu-kirjoissa on se, että aika monet niistä päättyvät hyvin, ja se tekee niistä lohdullista luettavaa aikuisellekin.

Mitähän lukisin seuraavaksi :)?



5 kommenttia:

B. N. kirjoitti...

Olen ihastellut Hain kirjojen kansia, mutta en ole vielä niitä lukenut. Mutta olet varmaan oikeassa siinä, että lanukirjallisuuden lukeminen voi joskus olla lohduttavaa tällaisen aikuisen harmaan arjen keskellä. :) Ainakin itse olen joskus kokenut samaa. Tosin luon lanukirjallisuutta hyvin paljon. Kaikki ei aina pääty onnellisesti, mutta onhan useimmissa ainakin jotain valoisaa lopussa.

B. N. kirjoitti...

Siis *luen lanukirjallisuutta hyvin paljon.

Rooibos kirjoitti...

B.N., minustakin Hain kirjojen kannet ovat hienoja! Ja tosiaan, kannattaa hankkia ne käsiinsä, hyviä ovat. Ja sehän noissa lanu-kirjoissa on, että yleensä jotain valoisaa löytyy, jos ei kaikille henkilöhahmoille, niin ainakin osalle. Sellaista "elämä jatkuu" -tunnelmaa, jos ei muuta. Se on kivaa ja rauhoittavaa tämän kaiken arjen keskellä :).

Hanna-Riikka kirjoitti...

Jos lanua, tai edes lohdullista, en voi hyvällä omallatunnolla suositella lukemaan minun kirjojani. :)
Mutta esim. Astrid Lindgreniä? Jos on jotain häneltä vielä lukematta. Minä palaan niihin aina uudestaan.

Rooibos kirjoitti...

Hanna-Riikka: Astrid Lindgrenillä on kyllä ihania kirjoja, mutta esim Veljeni, Leijonamieltä en voi lukea lohtukirjana, se on niin surullinen :D! Jostain syystä olen lukenut monesti esimerkiksi Dodie Smithin kirjan Linnanneidon lokikirja - se on vähän outo ja vähän hajanainen, mutta kertoja on hauska ja lopussa on jotakuinkin happy end. Mutta vaikka sinun kirjasi eivät happy endejä tarjoilisikaan, niin ne ovat kuitenkin sillä listalla, missä ovat "nämä tahtoisin lukea"-kirjat :). Ja kommenttisi jälkeen voin siis pitää itseäni varoitettuna ;).