Olen käyttänyt tänä iltana kirjoittamiseen reilut kaksi tuntia. Ensin olin kirjoituskahvilassa ja sitten olen kirjoittanut puhtaaksi tämänpäiväisiä ja edellisiä raakatekstejä. Kello on yli puoli yhdeksän ja ajattelin, että voisin lopetella töitä tältä päivältä, vaikka hommaa olisi vielä: yksi raakatekstipätkä pitää vielä kirjoittaa puhtaaksi, mutta jätän sen jollekin toiselle päivälle. Ei vaan jaksa enää keskittyä, kun työpäiväkin on takana.
Minun pitäisi printata Volvo. Olisi parempi selata printtiä välillä, näkisi rakenteen lonksumiset ja sen, mihin kohtiin tarvitaan lisää lihaa. Paperia lukee aina eri tavalla kuin ruutua. Minä ainakin luen. Paperilta löydän yleensä paljon enemmän deletoitavaa kuin ruudulta. Paperilla teksti on enemmän irti minusta.
Pitäisi kirjoittaa Volvoon lisää ajankuvaa. Se vaatii pientä taustatyötä. En oikein malttaisi. Osa työstä on tehty etukäteen ja on uinut Volvoon heti ensikirjoittamalla, mutta osa puuttuu vielä. Iso osa, jos uskallan sanoa. Lukujen kohdat vaativat myös viilausta, olen roiskinut lukujen katkoja sinne tänne, mutta printiltä näen nekin varmasti paremmin.
Se lyhyt novelli, joka roiskahti vahingossa joulukuun alussa viime vuonna, ja jota rupesin kirjoittamaan ihan oikeasti pidemmäksi tekstiksi tämän vuoden ensimmäisenä päivänä, alkaa olla jo käsikirjoituksen oloinen. Siinä on 115 sivua ja kaksi tai kolme tarinalinjaa, riippuu siitä mistä kohtaa katsoo, ja hämmentävä sivupäähenkilö ja ihon alle uineet varsinaiset päähenkilöt. Vuosi, vähän vajaa, on kulunut siihen, että on aika ottaa Volvosta printti ja pidellä sitä käsissä ja jatkaa sitten töitä. Hämmentävää. Yritän ajatella, että ehdin saada Volvon lähetyskuntoon niin pian, että se voisi lähteä ensimmäisiin kustantamoihin helmikuussa, vaikka luulenkin, että tavoite on hirveän utopistinen ja ihan liian optimistinen. No, tavoitteita on hyvä olla olemassa. Vaikken kyllä tiedä, mistä revin aikaa niiden toteuttamiseksi, sillä tehtävää on vielä niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti