Oi miten on kaunista, kun on melkein pimeää, taivaalla on tummansininen pilvikerros ja auringonlaskun puolella hiukkasen tyhjää taivasta, joka on vaaleansinisen ja vaaleanvihreän eri sävyjä. Näyttää kylmältä, koska punainen puuttuu paletista, mutta on kaunista. Jotenkin keväistä. Keväisin taivaat ovat kaihoisan värisiä.
Huomenna on vapaapäivä ja hoidettavana asioita. En ota paineita kirjoittamisen suhteen. Voi käydä niinkin etten kirjoita. Tai sitten kirjoitan. Ei voi tietää.
Kaupunki on pimeässä kaunis, mutta kunpa näkisin hetken vain muotoja, jotka eivät ole ihmisen tekemiä: mäkiä, notkelmia, koivun lehtiä, kiviä, metsiköitä, männyn oksia, taivasta, vettä, maanpohjan pehmeitä tai äkkinäisiä muotoja, kulunutta suolaheinää. Niitä on ikävä.
2 kommenttia:
Minäkin kävin ihailemassa keväistä iltataivasta eilen. Oli se niin kaunis! Olen ollut rakastunut keväisiin iltataivaisiin niin kauan kuin muistan. Ja mustarastas lauloi koivun latvassa.
Minulla on onneksi iso puisto lähellä, mutta kaipaan silti enemmän luontoa, niin paljon ettei koko ajan näkisi jotain ihmisten tekemää ja kuulisi autoja...
Hyvää vapaapäivää!
On se kumma, miten taivaat ovat keväällä niin erivärisiä kuin muulloin. Vaikka ei luulisi vuodenajan vaikuttavan sinisen sävyihin.
Minäkin pääsen helposti puistoon, mutta silti - on se ihan erilaista olla oikeasti luonnossa. Ei turhaan sanota, että jo vartin käveleskely metsässä vähentää stressiä saman verran kuin tunnin kävelylenkki kaupunkiympäristössä.
Lähetä kommentti