May the Force be with you

tiistai 22. tammikuuta 2008

Syvällisiä mietteitä

Täällä taas. Raportoimassa - mitä? Risuja, männynkäpyjä ja lillukanvarsia? Niitäkin kai. Tiistai on kohta ohitettu, kohta on keskiviikko ja huomenna voi ajatella, että huomenna on ratsastustunti.

Tänään minusta tehtiin suurista epäilyksistäni huolimatta astmaatikko. Töissä oli perinteistä ja töitten jälkeen menin jumppaan. Jumpan jälkeen iski väsymys, mutta kirjoitin silti kolmisen sivua raakatekstiä, lisäaineksia viimeisimpään novelliin. Sitä on edelleen mukava kirjoittaa ja luulen, että tämän päivän raakateksteissä on paljon käyttökelpoista tavaraa. Ei väsytä, mutta päässä ei kauheasti pyöri mitään. Taistelen laiskasti itseni kanssa ja pohdin, että jos kirjoitin jo kolme sivua, niin miksen kirjoittaisi toisia kolmea sivua sen sijaan, että katsoisin hiukan telkkaria ja menisin ajoissa sänkyyn. Niinpä. Luulen kuitenkin, että jätän tältä päivältä tähän. Välillä tarvitaan aivotonta telkkarintuijotustakin.

Luin ylle kirjoittamani ja totesin, että lillukanvarsia nimenomaan. Toiset kirjoittavat blogeihinsa osuvia pohdintoja kulttuurista, kirjallisuudesta, mediailmiöistä ja kaikesta älykkäästä. Minun lukijani joutuvat tyytymään lillukanvarsiin ja välillä männynkäpyihin. Ei ole reilua ei, mutta sori, tässä on analyysit ajankohtaisista kulttuuri-ilmiöistä aika vähissä. Pitäisi hankkia niitä kulttuuri-ilmiöitä näköetäisyydelle ennen kuin irtoaa mitään analyysiä. Yritän tormentautua jossain välissä ja kirjoittaa jotain vähän syvällisempää. Esimerkiksi mietelmiä unen syvyydestä siinä vaiheessa kun herätyskello pirahtaa aamulla ja miten syvältä tilanne sillä hetkellä on. ( Päässä ei tosiaankaan liiku mitään. m.o.t.)

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Tässä kohdassa voin vain lainata usein mulle sanottuja sanoja: var inte så hård mot dig själv.

Pus.

Rooibos kirjoitti...

Nih. Ihan totta. Ja viime kesän lupaus ja syksyn lupaus ja nyt uudenvuodenlupaus ja ties mitä on tämä vanha ystäväni: olen armollisempi itselleni. Mutta jotenkin vaan tulee välillä sellainen olo, että jos minä en ole minulle kova, niin kuka sitten on? Hm. Ihan kuin se olisi joku itseisarvo ;)

Tosikko kirjoitti...

Niin just! Miksi yhtään kenenkään pitäisi olla sulle kova? Ja ketä kiinnostaa kulttuuri-ilmiöt, jos voi ruokkia aamuaan lukemalla täältä verbin tormentautua?