Kipkop kipkop töistä kotiin. Hotkis hotkis Valion herukkakeittoa ja hapankorppu. Kipsis kopsis alamäkeen suoraan kantakuppilaan. Siellä kuppi teetä, oma pikkuinen pöytä vähän syrjemmästä ja riipin raapin kirjoitin kuusi - seitsemän sivua raakatekstiä. Kirjoitin lentämisestä ja karkaamisesta ja lensin ja karkasin itsekin. Karkasin siihen arkeen, joka kuuluu minulle, siihen omaani, missä kevätpäivä on kevyt ja askeleet helppoja. Irtosin tomusta, pölystä, harmaasta ja raskaasta huopaviltistä. Oli helppoa, olin kaunis.
Kuppilasta tulin kaupan kautta kotiin ja nyt on maha täynnä ruokaa. Ulkona paistaa kesäajan mukaisesti vielä aurinko ja minua nukuttaa. Vajaan tunnin kuluttua alkaa jumppa - toivottavasti maha laskee siiheksi, tällä hetkellä vain pyörin eteenpäin.
Painava maha ankkuroi aika paljon normaaliarkeen. Sitä muistaa kaikenlaista, mitä pitäisi tehdä. Onneksi muistaa myös kaikenlaista muuta. Auringon. T-paitapojan kadulta (ei siellä niin lämmin ollut!). Kevyen olon. Himon. Askelten helppouden kuivalla asfaltilla. Ruoan odotuksen. Tunteen siitä, että tiesin paikkani ja tarkoitukseni.
Jumpassa aion venyä, antaa lihasten soida kuin kanteleen. Olla vahva ja joustava. Nyt nukuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti