Yllätin itseni kirjoittamalla tänään pitkästä aikaa muutaman runon. En olekaan pitkään aikaan avannut ääntä runoilla, mutta nyt se tuntui hyvältä. Hiukan ovat kaikki neljä tunnelmaltaan synkkiä, alakuloisia tai uhoavia, miten sen nyt ottaa. Ei sen puoleen, rumat runoni eivät koskaan ole olleet mitään "ah ja voi ja ruusunkukkia" -osastoa. Enemmänkin ne ovat olleet keino purkaa alakuloa, melankoliaa, yksinäisyyttä ja kaipuuta paperille. Jälki on myös sen näköistä... Tämänpäiväisistä uskallan sentään sanoa, että ovat keskimääräisiä runojani laadukkaampia, mutta sekään kun ei ole kiitokseksi laskettavissa ;).
Tänään töiden jälkeen on tuntunut enimäkseen hankalalta ja ajattomalta ja ankealta, mutta nuo runojen sanat hiukan kevensivät tunnelmaa. Ei hauskaksi, mutta pois pahimmista syövereistä. Muutama runo on ehdottomasti enemmän kuin ei mitään. Monta sanaa, ihan oma-aloitteista sanaa.
Minulla on ikävä tunne, että loppuviikko on melko tuhoon tuomittu kirjoittamisen saralla. Tiedossa on vierailevia tähtiä kaupungissa ja vihdoin torstaina pääsen ratsastamaan ja töissäkin pitäisi käydä. Sellainen tyypillinen olo, että kirjoita tässä nyt sitten, kun silitettävää olisi, pyykkikori tursuaa, vessa pitäisi pestä ja viihdyttää vierailevaa tähteä. Viikonloppuna ystävän mökillä lauantai oli virallinen rokulipäivä ja kaipaan sitä takaisin: saisi nukkua ja nukkua ja koirakin lattialla ja lumi katoilla, eikä kukaan herättäisi päiväunilta. Ei auta, lomat on lomittu ja arki kutsuu. Pitänee sinnitellä siitä arjesta omaa taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti