Jaahans. Se on taas uusi viikko käsillä. Töissä oli - no, töitä. Kotona on toisenlaisia töitä.
Söin juuri ja seuraavaksi palaan printattujen kreikkalaisten pariin. Seitsemältä pitää lähteä jumppaan ja sen jälkeen voi olla, että olen aika hiljaista tyttöä loppuillan. Toivottavasti pääsen ajoissa nukkumaan, sillä tänä aamuna oli ihan kamalaa herätä. Torkuttelin 45 minuuttia ja kun sitten kampesin vihdoin itseni ylös sängystä, olin ihan valmis heittämään hanskat tiskiin saman tien. Mistä ihmeestä tämä loputon unentarve tulee?
Pyykit pitäisi viikata kaappiin, sänky on petaamatta, tiskejä kiitettävä pino keittiössä, pyykkikorissa pesukonetta ikävöiviä vaatteita, työvaatteita pitäisi silittää... Minä nousen nyt tästä läppärin äärestä lattialta, otan lyijykynäni ja käyn. Kotityöt eivät huudata omaatuntoa kuten kreikkalaisten laiminlyöminen.
Edit klo 21.09
On jumpattu. On luettu ja korjattu kaksi kreikkalaista, Iota ja Zeeta. Iotaa varten pitää jossain välissä kirjoittaa raakatekstiä; alku ei ole hyvä. Alkuun pitää saada edes muutama lause jotain muuta kuin mitä siinä nyt on. Väsyttää taas/edelleen ihan kamalasti. Tänään olen myös kaivannut toista puoliskoani aika paljon. Silloin kun menin kauppaan. Silloin kun silitin työvaatteita. Miten yhdistää kirjoittava arki ja se, että tapaisi uusia ihmisiä ja voisi löytää puoliskonsa? Tuo jos mikään on mahdoton yhtälö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti