Palasin eilen lomalta. Tänään olin töissä. Töistä lähtiessä piti ottaa burana; päätä särki, niskat ovat pahasti jumissa. Kävelin harmaassa kelissä metroon ja metrosta ruokakauppaan ja tiskirättihyllyn kohdalla puhelin soi. Ystävä. Se tumma- ja pitkätukkainen. Menin täyden kauppakassin kanssa hänen luokseen teelle. Joimme mukit teetä kumpikin, puhuimme, hän laittoi musiikkia soimaan ja meni valmistamaan seuraavia teemukillisia ja silloin se iski. Hetki.
Valo levisi seinälle kuin kaadettu maito, seinäkoristeessa oli oranssi kukka, musiikki oli kaunista ja yksinkertaista ja erilaista kuin minun musiikkini ja ulkona valo oli sellaista kuin hetkeä ennen hämärän alkamista, hetkeä ennen katulamppujen sytyttämistä, puhdasta ja kirkasta, epävaloa. Siinä minä sitten istuin, hetekasohvalla ja yhtäkkiä tunsin, että olin siinä elämässä, joka ei ollut omani, mutta ei kuulunut kenellekään muullekaan. Minä kallistuin sykkyrään hetekalle, painoin pääni rautaista käsinojaa peittävälle tummanpunaiselle vanhalle täkille ja ystävä hymyili niin kuin hymyillään sille, joka on väsynyt ja on tullut kotiin.
En oikein tiedä oliko se ruumiistairtautumiskokemus vai elämästäirtautumiskokemus vai arjesta irtautuminen vaiko jotain käänteistä sukua déjà vu:lle, mutta se oli hienoa. Hetken olin siinä vieraassa elämässä, jossa minulle oli annettu aivan eri asioita, jossa toivo oli vaaleanruskeaa ja pysyvää, niin kuin sänkypeitto tai kangaskassi, ja tunne oli lähellä sitä, kun olet rakastunut ja tajuat, että kaipauksesi voi täyttyä, ja se saa sinut kaipaamaan ihanasti vielä enemmän.
Tulin kotiin, sytytin kynttilöitä ja kirjoitin kaiken muistikirjaani monin sanoin.
* * *
Kiitos, loma oli mukava, aurinkoinen, ja oli kiva palata kotiinkin. Töissä ei ollut kamalan kivaa, mutta siinähän se. Töiden jälkeen se päänsärky ja raskaat askeleet, toivoton olo ja sitten, yhtäkkiä, kaikki tuo ylläoleva. Tulin kotiin, kirjoitin, söin. Kynttilät palavat. Haluaisin ehkä muuttaa siihen toiseen elämään tai tuoda sen tähän.
Tämän kuun loppuun mennessä ainakin osan kreikkalaisista pitäisi olla siinä kunnossa, että niitä ilkeää näyttää rakennegurulle.
Taidan keittää hyvää Earl Grey -teetä, sitä, jota join eilen illalla ystäväni kanssa, sen punatukkaisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti