Joskus tulee tarve pohtia oman elämänsä lainalaisuuksia, toistuvia kuvioita, neurooseja ja omaa suhdetta kaikkeen, mikä liikkuu, yhdessä ja erikseen. En tee sitä täällä.
Sisäsyntyinen tarve puhua asioista ääneen jollekulle - puheella tarkoitetaan tässä myös kirjoitusta - on mystinen juttu. Onko tarpeen pohjalla tieto siitä, että ääneen sanottuna moni asia selkiää itselle, vai itsekeskeisyyden kulminoituma: minä minä minä? Vai toivo siitä, että kuulija kertoisi, että miksi näin ja päästäisi minut pahasta?
En ole kirjoittanut tänään enkä eilen. On ollut kiireitä. En todennäköisesti kirjoita huomenna, tuskin lauantainakaan. Toivon, että pystyn varastamaan sunnuntain ohjelman keskeltä itselleni hiukan omaa aikaa. Edes sen puoli tuntia, edes jonkunlaiset aamusivut. Puskeeko puhumisen tarve päälle, koska kynä on ollut hiljaa? Kahden päivän takia? Just joo, äläpä Rooibos leiki erikoista, kaksi päivää ei hetkauta sinua suuntaan eikä toiseen.
Kohta menen nukkumaan. Huomenna on perjantai, jonka olen luullut olevan täällä jo eilen. Viikko on tuntunut pitkältä, kun perjantai oli jo keskiviikkona, sitten se oli torstaina ja huomenna se on taas uudestaan. Pääsenkö minä eroon tästä viikosta ikinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti