On ollut hiljainen kausi blogirintamalla. Ensin olin Firenzessä viisi päivää. Siellä oli kesä ja lomailua - yritin olla ajattelematta töitä tai kirjoittamista tai edessä olevaa muuttoa. Kirjoitin kyllä hiukan, paluumatkalla, kun Frankfurtin kentällä oli niin pitkä odotusaika. Reissu teki hyvää ja nyt on mielessä monta asiaa, jotka täytyy kirjoittaa ylös myöhempää käyttöä varten, heti kun minulla vain on aikaa istua alas ja hengähtää.
Reissun jälkeen on ollut aihetta pariin juhlaan lähipiirissä ja lähestyvä muuttokin painaa päälle. Eilen tulivat muuttolaatikot ja eilisen illan sekä tämän päivän olen pyhittänyt pakkaamiselle. Koti kaatuu laatikoihin. Tuloksena on asunto, joka periaatteessa on koti, mutta joka ei näytä eikä tunnu siltä. Kaaos on ihan kamala, ja vaikka yritän olla henkisestikin tarmokas, iskee aika ajoin epäilys: hyrskynmyrsky ei tyynny, pakkaaminen levittää vain enemmän ja enemmän tavaraa ympäri kämppää - miten tästä ikinä tulee muuttovalmista?
Pakkauksen tuoksinassa kädet ovat raapiutuneet ja raapaleisiin työntynyt pöly kirvelee ihoa, vaikka olen pessyt käsiä. Imurin pölypussi on täynnä, eikä uutta ole. Muovikassit täyttyvät roskikseen menevästä tavarasta, joka olisi pitänyt heittää pois ajat sitten. Käyttökelpoisia siirrän sivuun, kerään kasaa - kuka ne huolii?
Huomenna menen uuteen asuntoon, jynssään vessan, kaapit, lattian, keittiöstä vielä hiukan. Uudessa kodissa on valoisaa ja avaraa, vanhassa ahdasta ja sotkuista kaiken kaman keskellä. Pää on jo nyt yhtä pyörällä kuin kaikki tavarat. Olisipa muutto jo ohi ja minä turvassa uudessa linnunpesässä. Voisin istua ikkunan äärellä, katsella edessä aukenevaa kaupunkia ja kirjoittaa. En enää tuntisi olevani näin yksin.
2 kommenttia:
Olisi kiva vaihtaa käyttökelpoisia, mutta jo muualle joutavia kasoja. :)
Minullakin aukesivat kädet, kun muutimme. Syynä olivat liian vahvat pesuaineet, joilla yritin pestä asunnosta meidän kotia pois (hiukan kuin olisin jynssännyt vainajasta sielua irti, valmistellut kuorta viimeiselle matkalle). Tuosta ihosta tulikin pitkäikäinen vaiva, taisi vuoden verran kestää ennen kuin sain uuden, terveen ihon. Saman ajan kesti henkisesti luopua vanhasta kodista, vaikka uusi koti olikin uusi ja monella tapaa paljon parempi - mutta ne muistot ja muut. Olen ihan mahdoton sitten, kun juurrun (vaikka luulenkin olevani juureton).
Sinä ehdit käydä jo kesässäkin. :)
Vauhtia, vimmaa ja valoa muuttopuuhiisi!
Katja - minä luulen, että irtautuminen tästä kodista on alkanut jo aikaa sitten. Saa nähdä, pitääkö se paikkansa. Uusi koti on sellainen, että kun siellä käy, nousee hymy naamalle; toivon kotiutuvani pian :). Jos vain nyt ikinä pääsen näine romppeineni sinne uuteen kotiin. Apua tätä tavaran määrää!
Lähetä kommentti