Kuinka järkyttävän paljon tavaraa yhteen pieneen asuntoon mahtuukaan! Joka kolosta ja sopukasta paljastuu yhä uusia kätköjä, jotka pursuavat tavaraa. Ja minkälaista tavaraa - miten ihmeessä olen joskus katsonut tuon roinana säilyttämisen arvoiseksi? Vaatteita, joiden luulin päässeen autuaammille metsästysmaille jo vuosia sitten - ainakin noiden virttyneiden trikoopaitojen olisi pitänyt päästä jo tuskistaan. Aikakauslehtiä, joita olisi tietysti mukava säilyttää muutama joka vuodelta - jos asuisi kartanossa, jossa olisi tarpeeksi tilaa kotiarkistolle. Jestas.
Olen kasannut paperinkeräykseen ja roskikseen menevät tavarat oven eteen niin suureksi röykkiöksi, etten pääse aamulla ulos tästä asunnosta ilman ponnisteluja.
On löytynyt yhtä ja toista ja etenkin sitä toista. On kyllä löytynyt myös niitä asioita, jotka tahdon aivan taatusti säilyttää. Niin kuin sen pienen kirjepaperisetin, joka on seurannut minua lapsuudenkodista tänne asti. Eihän sillä mitään tee, mutta tunnearvo on suuri. Eikä se edes vie paljon tilaa... Löytyi myös muutama ainejärjestölehti, joissa on novellejani jostain vuodelta yksi ja kaksi. Löytyi se teinivuosien rakkain pilemekko, joka on ihan pakko säästää.
Olen asunut tässä asunnossa kuusi vuotta. Olen tarvinnut vain murto-osaa (siltä se tuntuu!) tavarasta, jota asunnossa on ollut. Kuten ystäväni, joka piipahti illalla luonani, sanoi: "ehkä tämä on nyt se muutto, jossa sä voit ihan oikeasti hankkiutua eroon kaikesta, mitä sä et halua ottaa mukaan". Ehkä, ehkä tämä on se muutto.
Ehkä tämä muutto on myös se, jonka jälkeen en enää hamstraa hyödytöntä tavaraa kaappien nurkkiin...
Kuinka paljon tarpeetonta tavaraa tarvitsen juurtuakseni menneisyyteeni? Muistaakseni sen? En yhtään? Hiukan? Tiedän, että kirjoittamishistoriani on eteisen komeron ylähyllyllä sadoissa, ehkä tuhansissa aanelosissa. Mitä se lopulta merkitsee? En kykene ajattelemaan selkeästi pakattuani ja raivattuani koko päivän, mutta historiaani en kyennyt heittämään pois. Kaikkia niitä papereita, joihin on käsin riipustettu ja myöhemmin printattu ehkä muutama rivi, ehkä koko paperi täyteen tekstiä. Satoja runoja, novellinpätkiä, tunnelmakuvia. Jonain päivänä käyn ne kaikki läpi. Sitten kun olen eläkkeellä ja minulla on aikaa...
Päätä alkaa särkeä ja katsetta on vaikea kohdistaa - väsyttää aika paljon. Jos ylläolevassa on siis pahoja epäloogisuuksia, se johtuu vain vastuuttomasta tilastani. Nyt menen pesemään hampaani ja pujottelen muuttolaatikoiden välistä sänkyyn. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti