May the Force be with you

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Pilvinen päivä kirkastuu iltaa kohden

Taisin eilen uhota, että tällä viikolla kyllä kirjoitan ja vieläpä mieluiten kantakuppilassa. Tänään olisi ollut otollinen päivä, vesisade ja tuuli ja kaikki, mutta kun päivän puuhat (työpäivä, iltaruoka, puhelinkeskustelu tädin kanssa, uuden pesukoneen tulovesiletkun vaihtaminen (!) ja koneen muu asennus) ovat ohi, olen ehkä hiukan sippi. Väsyttää. Nukuttaa. Käsivarret ovat veltot. Ja sitäpaitsi. Jos nyt alan kirjoittaa, en kykene edes raakatekstissä siihen, mihin pitäisi kyetä - tai jotain muuta yhtä typerää. Ihan kuin raakatekstissä olisi jotain vaatimuksia. Siellä se sisäinen kriitikko venyttelee taas jäseniään. Varma merkki siitä, että kannattaa kirjoittaa pari sivua mahdollisimman huonoa raakatekstiä, jotta kriitikolle menee luu kurkkuun.

Viime päivien väsymyksen ja alkavan kesän innoittamana olen miettinyt kulunutta talvea. Että ehkä se sittenkin on ollut raskas. On ollut työt, niin kuin aina, on tullut hiukan takkiin virkavapaasuunnitelmissa ja olen joutunut miettimään sen asian uudelleen. Sen lisäksi olen kirjoittanut. Olen. Kuitenkin aika paljon. Olen lisäksi stressannut kirjoittamisesta ja tuntenut huonoa omaatuntoa siitä. On ollut vaikeuksiakin - etenkin tammikuu oli ihan kamala. Joten ehkä minä olen kesäloman tarpeessa. Ehkä se ei ole vain lorvikatarria, että voisin nukkua kaksi kertaa enemmän kuin mihin minulla on varaa, ehkä minä tarvitsisin sitä.

Nyt hiukan raakatekstiä ja sitten nukkumaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuten mikä tahansa lahja, myös kirjoittaminen on kirous ja siunaus. Se on siunaus silloin kun sillä saa ajatuksensa purettua tai ojennukseen. Tai pystyy toteuttamaan sen avulla suunnitelmansa, unelmansa, tavoitteensa. Se on kirous silloin kun sanoja, joilla määritellä tunteensa, ajatuksensa, ei ole. Tai jos on, ne ovat puutteellisia. Se on kirous myös sílloin kun sisäinen kriitikko nostaa liian usein ja liian voimakkaasti päätään ilkkuen aikaansaatua tekstiä. Sisäinen kriitikko on siunaus silloin, kun se estää oikeasti huonon tekstin julkaisemisen.

Mutta, unohda sisäinen kriitikkosi - tiedän miten helposti sen saa ääneen toiselle sanottua - ja kuuntele itseäsi, sisintäsi. Se tietää mitä tarvitset.
lämmöllä,TdW

Katja Kaukonen kirjoitti...

Ja minä toivotan unta, paljon ja ravitsevaa. Ideoiden kuljettelu pään sisällä vie energiaa ja sen vastapainoksi kaipaa reilusti lepoa! Nukkuminen vaikuttaa myös suoraan mielialaan. Siis kauniita unia toivottaa täältä yksi, joka kaipaisi kymmenen tunnin yöunia näiden piskuisten tilalle

Rooibos kirjoitti...

Kiitos TdW ja Katja! On tosiaan helppoa sanoa, että pitää unohtaa sisäinen kriitikko, mutta käytännössä se on usein paljon vaikeampaa ;). Ehkä se siitä kuitenkin, kun saan viikonloppuna nukkua. Keli tosin voi olla liian hieno sisällä olemiseen, mutta kai sitä puistossakin voi ottaa päikkäreitä :).