Muutamissa blogeissa on ollut viime päivinä juttua kirjailijanimistä tai -nimimerkeistä. Ainakin Vera A., J.S.Meresmaa ja B.N. ovat pohtineet asiaa ja kun nyt tuli puheeksi kerran, niin minäkin sohaisen kynäni (näppikseni?) tähän keskusteluun. Aika monet kirjoittavat bloggaajat ovat kertoneet, että aikovat käyttää salanimeä tai käyttäisivät sellaista kun/jos kustannussopimus napsahtaisi kohdalle ja kirjan julkaiseminen tulisi ajankohtaiseksi. Minä ymmärrän sen, tavallaan. Minulle ei kuitenkaan ole mitään muuta mahdollisuutta kuin se, että jos joskus julkaisen jotakin, niin se tapahtuu omalla nimelläni. Ei nimimerkkiä, ei salaista identiteettiä, ei komealta kalskahtavaa kirjailijanimeä. Minä vain. Hassua kyllä, en ole koskaan, edes lapsena, leikkinyt ajatuksella salanimellä julkaisemisesta. Ihan samalla tavalla kuin omakustanne ei ole minun juttuni, salanimi ei ole minun juttuni myöskään. Pohdin tuossa hiukan, että mitä se mahtaakaan kertoa minusta, mutta kertoo mitä kertoo - oma nimi sen olla pitää, kun minusta on kyse.
Itse asiassa minulle on tätä blogikeskustelua seuratessa ollut yllätys se, kuinka moni valitsee tai valitsisi salanimen oman nimensä sijasta. Jännää. En tosiaan tiedä mistä se tulee, mutta minulle julkaiseminen tarkoittaa ehdottomasti omaa nimeä. Jollain tasolla kai ajattelen niin, että kun joskus ylitän sen julkaisukynnyksen, niin siitä saa sitten koko maailma kuulla ;).
17 kommenttia:
Vähän samalla fiiliksellä. Kuka se joku "outonimi" sitten olisi, joka ne minun kirjoittamat kirjat julkaisee? Miten voisin olla minä, jos olisinkin nimeltäni joku muu? Kuka se sitten oikeasti on, joka ne minun kirjoittamat kirjat on kirjoittanut? Minä, vai joku, jolla on eri nimi kuin minulla. Hämmentävää identiteettikriiseilyä.
Ymmärrän hyvin kantasi. Myös salanimellä julkaisevat ovat perustelleet valintansa hyvin. Kaipa se riippuu vähän genrestäkin; scifin ja fantasijan kirjoittajat ovat perinteisesti käyttäneet salanimiä/nimikirjaimia.
Olen pohtinut tuota kirjailijanimiasiaa itsekin, siitä huolimatta että julkaisu on vasta haaveissa. Olen päätynyt oman nimen käyttöön. Osittain samoista syistä kuin sinäkin ja toisaalta siksi että olen jo oman blogini kautta tuonut nimeni julkisuuteen ja minut löytää myös sillä hakukoneista. Olisi toki jotenkin hohdokasta keksiä joku salanimi ja on minulla sellainen jo mielessäni, mutta todennäköisesti se jää pöytälaatikkoon vastaisuuden varalle.
Ensin kuitenkin pitäisi saada se kustannussopimus. Minulla on oma kustantamo pöytälaatikossa ja se on julkaissut yhden teoksen (ei Omaani) aiemmin. Mikäli kustantajaa ei suurista/keskikokoisista kustantamoista löydy, on varteenotettava vaihtoehto oma yritykseni.Toivon ratkaisua kevään kuluessa.
Se että voisit käyttää omaa nimeäsi, kertoo varmaankin, että olet sinut nimesi kanssa, sinulla ei ole siitä traumoja ja olet avoin persoona. Menikö ihan pieleen? :)
Minusta on myös eroa sillä, kirjoittaako "salanimellä" vai "taitelijanimellä". Salanimi on minusta sellainen, että sen takana olevaa oikeaa nimeä ei haluta paljastaa ollenkaan.
Ahmu: Tosiaan, minäkin saisin varmaan aikaan identiteettikriisin, jos kirjoittaisin salanimellä :D!
Maria: Totta, kyllähän genrekin vaikuttaa. Tosin joskus kun katselee kirjakaupassa sellaisia kirjoja, joiden genressä ei salanimen käyttö ole yleistä, niin silmään sattuu sellainen kirjailijan nimi, josta tulee mieleen, että sen on pakko olla salanimi. Tai sitten joillakuilla on täydellisen sointuva nimiyhdistelmä :D.
Marke: Tosiaan, kun olet jo tullut omalla nimelläsi nettiin, niin oman nimen käyttö kirjoitusyhteyksissä on kyllä luonteva valinta. Toivotaan sinullekin sopimusta pian :).
B.N.: Minä jotenkin koen sala- ja kirjailijanimen melkein samaksi asiaksi - tai siis, nimi kuin nimi, jos ei ole oma ;). Mutta joo, arvauksesi osuivat kai suunnilleen oikeaan ;).
Itsekin varmasti julkaisisin omalla nimellä, tosin siinä on se ongelma, että nimeni ei mielestäni ole mitenkään soljuvan kuuloinen, tai sellainen "myyvä". Etunimi ja sukunimi eivät ole sulava kokonaisuus tai jotain...Ja lisäksi eräs jo edesmennyt julkisuuden henkilö oli hyvin paljon samanniminen, yhden kirjaimen ero vain ja se häiritsee ainakin itteäni. Vaikkei kyseisessä henkilössä mitään vikaa ollutkaan.
Lisäys edelliseen kommenttiini, kyllä se julkisuuden henkilö onkin yhä elossa..en tiedä miksi luulin kuolleeksi!
Kyllä tämä tästä: Hehheh :D! Ehkä alitajuisesti toivoit, että tuo julkisuuden henkilö olisi vähemmän olemassa, jotta nimesi ja hänen nimensä samanlaisuus olisi sekin vähän vähemmän olemassa ;). Enkä tiedä omankaan nimeni soljuvuudesta, mutta se on oma nimi. Se siihen kirjan kanteen tulee. Enää tarttis saada se kustannussopimus ;).
Minäkin olen miettinyt tätä (tällä hetkellä kaukaista) ongelmaa. Ihan oudolla nimellä en haluaisi julkaista, koska.. no, Rooibos sanoi sen aika hyvin. Toisaalta etunimeni on aika harvinainen, enkä haluaisi, että töissä jokainen työkaveri/"asiakas" tunnistaisi minut, jos olisi sattunut lukemaan/näkemään kirjani (jos se joskus julkaistaisiin). Päädyin tulokseen, että todennäköisesti käyttäisin etunimeni osalta nimikirjaimia ja sukunimeäni ihan sellaisenaan. Olisiko se sitten sala- tai kirjailijanimi, en tiedä, mutta oma nimeni kuitenkin.
- Lila
Lila: Mielenkiintoista - teitä etukirjaimet+sukunimi-kirjoittajia on jo aika monta tässä meidän bloggaajaotoksessamme :). Alan kallistua sille kantille, että taidan olla vähän itsekeskeinen kun nimenomaan haluan oman nimen kirjan kanteen, ihan sellaisena kuin se on :D. Se on kyllä, että riippuu varmasti millä alalla työskentelee, että millainen tarve on pitää työ- ja mahdollinen kirjailijaminä erillään. Tässä asiassa on yhtä monta mielipidettä kuin kirjoittajiakin, näemmä :).
Hih, minulla taas ei tietenkään ole mitään erityistä "mysteeriä" pseudonyymin käytön taustalla, päinvastoin, kun olen käyttänyt sitä erilaisissa yhteyksissä (kuten sähköpostisosoitteissa) jo 90-luvulta saakka, niin se on jo luonnollinen osa persoonaani.
Taustalla on kyllä aina ollut myös tuo genre-ajatus, eli dekkarigenreä pseudonyymillä ja toisenmoista paasausta omalla nimellä. ;)
Vertaan pseudonyymin käyttöä siihen, että ottaa aviomiehensä nimen käyttöön naimisiin mennessään. Uusi nimihän sekin on ja muuttaa jollain tapaa identiteettiä, mutta tuskin kuitenkaan kovin perustavanlaatuisesti.
Italiassa nainen ei ota miehensä sukunimeä käyttöön vaan pitää omansa, mutta minä olen vähän niin kuin mennyt kirjani kanssa naimisiin :DDD
Mutta koska esim. runoutta tai vakavampaa proosaa kirjoittaisin mieluummin omalla nimelläni, niin ymmärrän tietenkin hyvin myös halun käyttää omaa nimeä.
Aika kiinnostava ajatus tuo erillisestä kirjoittajapersoonasta siinä tapauksessa, että käyttäisi pseudonyymiä.
Itse koen, että minä itse se kirjoitan niin viihteellistä kuin vähemmän viihteellistä tekstiä, mutta sitä viihteellisempää on viihteellisempää markkinoida pseudonyymillä.
Oma nimi sen olla pittää! :) Miksi? No, koska en ole keksinyt hyvää syytä miksi pitäisi kirjoittaa toisella nimellä. Anne Tammelin sitä tekstiä kirjoittaa, joten mitäpä muutakaan kannessa lukisi. :)
Minulla on nimi joka on hyvä kirjailijanimeksi jo sellaisenaan. Tyttönimessäkään ei ole mitään vikaa. Monet taitelijat käyttävät tyttönimeä taiteilijanimenä, vaikka avioiduttuaan olisivatkin ottaneet puolison nimen käyttöön. Itse en haluaisi niin tehdä, koska ongelma on siinä, että minut tunnetaan liiankin hyvin tuolla tyttönimellä :(. Ongelma on myös se, että käytän niin paljon omaelämäkerrallista ainesta. Ja tällaisessa tapauksessa salanimenkäyttö voisi aiheuttaa jopa enemmän sellaista negatiivista julkisuutta, en tiedä. Kai sitä pitäisi olla sen verran suoraselkäinen, että julkaisisi omalla nimellä, vaikka siitä voisi koituakin vaikka mitä ikävyyttä ;).
Jos käyttää salanimeä niin miten silloin suhtautua valokuvattavana oloon? Kirjoissahan on yleensä joku kirjailijakuva. En ole kiinnittänyt huomiota siihen, onko näin poikkeuksetta aina vai onko toisinaan niin, ettei kuvaa ole (kirjoittaja kirjoittaa salanimellä)? Ei ole osunut ainakana pikään aikaan kirjailijakuvatonta kirjaa käteen.
Mä en oikeastaan osaa edes kuvitella muuta vaihtoehtoa kuin omalla nimellä kirjoittamisen. Se johtuu varmaan siitä, että olen näin muutenkin (täällä netissä ja elämässä yleensäkin) aika avoin ihminen, omalla nimelläni ja naamalla - en osaa piilotella. :-)
Toisaalta monilla chick lit -, dekkari- tai lääkärisarjagenren kirjoittajilla on taiteilijanimensä, joilla näihin genreihin kirjoittavat, esim. Sophie Kinsella. Ymmärrän senkin.
Eikö sitä ole ihan joku amerikkalainen "kaava", jonka mukaan voi luoda myyvemmän taitelijanimen? Sukunimen piti olla tiivis, viisikirjaiminen vai kaksitavuinen, en muista. Niin kuin Vimma tai Remes.
Näin sivumainintana Vera Vala on minusta erinomainen nimi! Se voisi ihan hyvän olla sen dekkarin päähenkilönkin nimi, jotenkin iskevä, sointuva ja dynaaminen nimi, heti jää mieleen.
Joskus (nuorempana) mietin sukupuolen vaikutusta kirjan saamaan vastaanottoon, mutta sekin meni ohi eikä sitä kirjaakaan ole vielä ilmestynyt. ;-)
Anonyymi: Suurimmassa osassa minun kirjahyllyni kirjoista ei ole kirjailijan kuvaa (tosin suurin osa ei ole suomalaisia kirjoja). Omien kirjojeni suhteen minulta ei ole koskaan pyydetty kanteen kuvaa - joskus omakustanteisiini sellaisiin laitoin, koska arvelin (oikein), ettei kustantaja kuitenkaan haluaisi minun pärstääni siihen. :-> Romaanini kustantajan sivuilla kuvani kyllä on, tietokirjakustantajani ei (siellä ei ole mitään kirjalijaesittelysivuja).
Itse en kirjoittaisi muulla kuin omalla nimellä, muut saavat toki kirjoittaa millä nimellä haluavat (tosin mielellään ei samalla kuin minä). En kyllä myöskään ikimaailmassa olisi edes harkinnut ottavani puolisoni nimeä, pidän sitä hyvin perverssinä ajatuksena.
Toisaalta jos minulla olisi joku "kulunut" nimi, jos olisin nimeltäni vaikka Katri Manninen tai Anja Snellman, voisin harkita vaihtavani oikean nimeni itse valitsemakseni ja sitten käyttäväni tätä uutta nimeä niin kirjoissani kuin muuallakin (tai siis, olisin tehnyt sen varmaan jo aikoja sitten). Varmaan tosin sukunimen vain, etunimi on liian oma.
Vera: Tätä keskustelua vasten ei liene mikään yllätys, että kun menen naimisiin, aion pitää oman sukunimeni, enkä ottaa miehen nimeä ;). Sinä menet kirjan kanssa naimisiin ;) ja minä taidan olla naimisissa oman nimeni kanssa :D! Enkä muuten tiennyt, että Italiassa nainen pitää oman sukunimensä naimisiinmenon jälkeen - olisin veikannut täysin päinvastaista - aina sitä oppii uutta :)!
Anne: Komppaan täysin :)!
Anonyymi: Tuota en olekaan koskaan miettinyt, että tosiaan, jos kirjassa on vahva omaelämäkerrallinen vire, niin onko reilumpaa kirjoittakin se sitten omalla nimellä. Ei hassumpi näkökulma sinulla tuohon asiaan. Ja tuota valokuva-asiaa minäkin olen aina miettinyt salanimellä kirjoittavien kohdalla :D!
Outi L: Ei minullekaan tosiaan ole koskaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin oma nimi. Ja kuten jo sanoin yllä, niin tosiaan, sitten kun käy niin hyvä mäihä, että sopimus on kädessä, niin se kyllä kuuluu naapuriin asti ja oma nimi kirjan kanteen. Olen kyllä pohtinut tätä asiaa nyt enemmän kuin koskaan ja ymmärrän esimerkiksi sen oikeinkin hyvin, jos joku tunnettu, "nimekäs" kirjailija päättää kirjoittaa jonkun teoksen salanimellä esimerkiksi halutessaan julkaista jotain vähän erilaista ilman oman nimen tuomaa "painolastia". Olen muuten samaa mieltä tuosta Vera Valan nimestä - tosi hyvä. Jotenkin kohtalokas :).
Maija: Tuo olisi tosiaan ongelma, jos olisi jonkun tosi kuuluisan kirjailijan täyskaima. Minullakin, vaikkei nimi nyt ihan tavallisimmasta päästä ole, on kolme täyskaimaa ja se on aiheuttanut erinäisiä sattumuksia. Ajattele, millaista olisi, kun yleisölle mainostettaisiin, että "tänään Akateemisen kohtauspaikalla kirjailija Matti Matikainen" ja yleisö voisi vain arvailla, että onko tämä SE Matikainen vai SE TOINEN Matikainen. Hmm ;).
Lähetä kommentti