Maailma muuttuu. Silloin kun lähetin ensimmäistä käsikirjoitustani 14-vuotiaana (vain ja ainoastaan) WSOY:lle, ei kukaan ollut kuullutkaan sähköpostista. Käsikirjoitus printattiin ja postitettiin juhlallisesti. Silloinkaan, kun lähetin Kreikkalaisia ensimmäiselle kustantamokierrokselleen, vain harvoihin paikkoihin pystyi laittamaan käsikirjoituksen sähköisenä. Nyt vain harvoihin kustantamoihin joutuu lähettämään paperiversion. Onneksi, sillä säälin kaikkia niitä puita, jotka on pitänyt kaataa siksi, että minä olen saanut paperia, jolle printata vuosien varrella yksi jos toinenkin kässäri. Vaikka toisaalta, suomalaista metsäteollisuutta pitää kai kannattaa, ei sillä turhan hyvin taida mennä.
Ei, en heittäydy keskustelemaan Suomen metsäteollisuuden tilasta ihan huvikseni. Kreikkalaiset on lähtenyt tänään sähköisenä kuuteen kustantamoon. Nyt oli sen aika. Työ jatkuu tietenkin edelleen, mutta tosiaan, nyt oli sen aika.
Kässärin lähettäminen kustantamokierrokselle saa minut aina jotenkin kovin optimistiseksi (ja myöhemmin tulee pieni paniikki). Kai se johtuu siitä, että on tehnyt pienen, mutta erittäin konkreettisen asian sen eteen, että unelma toteutuisi joskus. Nyt sitten vain toivon, että jossain kustantamossa joku näkee Kreikkalaisissa sen saman, mitä minäkin, ja innostuu tarpeeksi. Ei siihen tarvita kuin yksi ihminen yhdessä kustantamossa.
Vaikka olo onkin nyt hiukan optimistinen, en silti pidätä hengitystä odottaessani mahdollisia vastauksia. Nehän kestävät taas, se on ihan selvä. Mutta nyt on vähän aikaa vähän rauhallisempi olo. Joku muu saa miettiä, onko Kreikkalaisista mihinkään, minun ei tarvitse tehdä sitä hetkeen. Pariin päivään siis. Sen jälkeen varmaan alkaa taas se sama miettiminen ja ähellys.
Tänään kävin töiden jälkeen lähikuppilassa kirjoittamassa. Tein tyyliharjoituksia ihan vain huvikseni ja lämpimikseni ja verryttelyksi.
Seuraavaksi iskenee se perinteinen nyt-on-liian-myöhäistä-korjata-kamalia-virheitä-kässäristä-paniikki. En aio kuunnella sitä, vaan menen sohvalle, otan vähän naposteltavaa ja kääriydyn vilttiin. Kaukana kavala maailma. Tai ainakin siinä on viltti minun ja sen välissä.
7 kommenttia:
Peukut on täällä pystyssä. Ja tosiaan, tässä näyttää kestävän. Minähän lähetin ekat versiot viime vuoden maaliskuussa :O Eli 11 kuukautta kesti. Eikä tätä nyt vieläkään ole kirkossa kuulutettu, mutta paremmalta näyttää kuin 11 kuukautta sitten ;)
Olet ajatuksissani!
Täälläkin peukut ja ukkovarpaat pystyssä! Tsemppiä!
Täälläkin pidellään sormet ojossa :) Mäkin pistin vastikään kolmanteni isoihin taloihin. Samat tuntemukset kuin sulla, ja lisäksi jotenkin varma olo. Sellainen puhdas. Olen jo ehtinyt käydä läpi tuon on-liian-myöhäistä-korjata-paniikin..etenkin kun huomasin, että väärä versio lähti. Mutta silti uskon, että kustannustoimittajat näkevät kyllä, jos on ainesta. Ja eikös sinussa ainakin ole, ainakin aiempien palautteiden perusteella ;) Joten jännitelläänpä me nyt sitten kummatkin tahoillamme ja luotetaan sanojen voimaan!
Vera A: Niin olet sinäkin ajatuksissa, hymyn kanssa :).
Minna Kristiina: Kiitos!
Helmi-Maaria: Ihanaa kun on kohtalotovereita :). Tosiaan, minullakin on jollain tasolla puhdas olo. Ja tavallaan luottavainen, vaikka ihan hyvin tiedän, että voi tapahtua ihan mitä hyvänsä, eikä mikään asia maan päällä ole niin epävarmaa kuin se, että saisi kustanussopimuksen... Mutta luotetaan siihen, että näkevät, jos on ainesta. Sinussa sitä kyllä on, siitähän on kirjoja todisteena - ja minussakin on ainesta; mihin, sen näyttää aika. Pidän peukkuja sinulle!
Harvoihin? Minä olen lähettänyt kässäreitä myös pienestä asti, viimeksi alle vuosi sitten, ja minua järkyttää, miten moni kustantamo (ainakin viime keväänä edelleen suurin osa) edelleen haluaa paperiversiot! Isäni on työpaikallaan tuhansia sivuja niitä tulostanut (toivottavasti kukaan sieltä ei lue tätä...) Olin onnesta soikeana kun nykyään voi sentään joitain apurahoja hakea sähköisesti.
Onnea käsikirjoituksen kanssa!
Myötätuulta Kreikkalaisille!
Paperiversioita olen minäkin ainoastaan lähetellyt. Ei ollut halpaa, ei tulostaminen eikä postittaminen. Sentään yhdestä kustantamosta palauttivat koko pinon, kun se ei kustannusohjelmaan kelvannut.
Jos ajatellaan normikirjan myyntituloja (joista ennakko on siis osa), tulostelemisen ja itelloittamisen prosentuaalinen osuus on sellainen, että se kirpaisee kirjailijan tuntiliksaa tuntuvasti. ;)
Ajatellaankohan joissain kustantamoissa sijoitusta paperiin osoituksena siitä, että kirjoittaja uskoo tosissaan kässäriinsä? Että tulee vähemmän "koetetaan nyt kepillä jäätä, kun se ei maksa mitään" -lähetyksiä?
Maija: Minulla on yhdeksän kustantamon lista, joihin lähettelen Kreikkalaisia (toiseksi harrastuksekseni..) ja minusta on jo tosi hyvin, että yhdeksästä seitsemän huolii sähköisen version ja vain kahteen paikkaan pitää tulostaa paperille. Joten tässä minun setissäni se kyllä on niin, että vain harvoihin tarvitsee lähettää paperilla :).
J.S.: Minä lähetän aina sähköisenä kun vaan pystyn. Enkä usko, että kustantamoilla on mitään ennakkokäsitystä siitä, että sähköisenä tulee "kepillä jäätä"-kässäreitä ja paperilla vakavampia yritelmiä. Eiköhän se mene nykyään vähän kaikilla elämänalueilla niin, että ulkonäöstä (siis sähköinen vs paperi) ei voi päätellä mitään - ei kässärin eikä esimerkiksi asiakkaan suhteen. Jos joku kustantamo suhtautuu lähtökohtaisen penseästi sähköisiin kässäreihin, niin sitten kustantamon ei kannata antaa lupaa lähettää niitä ;).
Lähetä kommentti