May the Force be with you

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sunnuntai

Hesarissa oli tänään Leena Virtasen kirjoittama juttu Maria Peurasta ja hänen teoksestaan Antaumuksella keskeneräinen (Teos, 2012). Sitaatti Virtasen jutusta:
"Peura miettii usein, mistä kirjailija saa taistelutahtonsa. Palkinnon saa lopulta vain kirjoittamisesta ja sen tuomasta eheytymisen tunteesta. Kirjassaan hän tiivistää sen näin: "Jos kirjoittamisella ei olisi parantavaa vaikutusta, se ei olisi mielekästä.""
Niin. Ei tuohon ole ihan hirveästi lisäämistä. Ja ei, en ole kirjoittanut koko viikonloppuna sanaakaan ;). Sen sijaan olen ollut eilen koko päivän ulkona harrastamassa mäenlaskua ja tänään olen siivonnut vimmatusti ja kokannut tosi hyvää kanakeittoa (maha on täynnä). Aamulla luin Mansfieldin Kanarialinnun loppuun. Eilen päätin, että jos kirjakaupasta löytyy jotain kivaa ja viihdyttävää, niin saan ostaa itselleni lomalukemista (viikon päästä tähän aikaan olen jo muualla), vaikka kirjoituspöydällä on 12 lukemattoman kirjan pino. Tai oikeasti se on 13 kirjan pino, mutta en laske Smithin Kauneudesta mukaan tuohon lukuun, koska se on lähdössä pois kunhan ehdin etsiä sille hyvän (?) kodin. Itse asiassa saman kohtalon kokenee Anne Ricen Interview with the Vampire, koska yrityksistäni huolimatta en vain löydä kirjasta imua, ja yritetty on, joten taidan luovuttaa senkin kohdalla. Pitäisi varmaan viestittää kavereille, että minulta saa, jos joku on kiinnostunut ko. opuksista. Itse asiassa tuossa kirjoituspöydän kulman pinossa on muutama muukin kirja, joista voisin luopua, jos niikseen tulee. Hmm. Pitäisiköhän harkita jotain arvontaa tai huutoäänestystä tänne blogiin? Ihan vaikka huvin vuoksi ja kierrätyksen kannalta... Kiero tapa hankkiutua eroon niistä kirjoista, joita ei itse haluakaan pitää hyllyssään ;). Täytyypä laittaa asia vireille, kunhan lomat on lomailtu.

4 kommenttia:

Outi L / kaksi sivua kirjoitti...

Mä ajattelin sua, Rooibos, kun luin silloin lehdestä nuo Maria Peuran sanat. Sähän taisit kirjoittaa siitä kirjoittamisen välttämättömyydestä ja eheyttävästä vaikutuksesta.

Kirjoitan, olen olemassa. :-)

Rooibos kirjoitti...

Outi: Tosiaan, olen tainnut joskus avautua siitä, että kirjoittaminen tekee minusta minut ja että se tekee minusta ehjemmän. Joten joo, allekirjoitan Peuran sitaatin täysin. Pitäisi kai kirjoittaa taas pitkästä aikaa hiukkasen ;).

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen miettinyt tätä samaa, etenkin nyt kun on kirjoittamisessa tällainen intensiivisempi vaihe menossa. Luulen, että kyse on pitkälti ihmisen minuuden kokemuksesta. Miksi muuten niin moni voimakkaita traumoja kohdannut ihminen kirjoittaa? Taiteilijoissa on muutenkin monia, joilla on lapsuudessa jokin hyvin vaikea kokemus. Itse aloin kirjoittamaan vasta aikuisiällä, mutta kyllä siihen silloin liittyi voimakas ulkoinen tekijä, joka ikään kuin laukaisi kirjoittamisen.

Rooibos kirjoitti...

Anonyymi: Minä en oikein jaksa uskoa siihen, että kirjoittavat ihmiset olisivat jotenkin enemmän traumatisoituneita kuin muut ihmiset. Enkä tunnusta, että omaa kirjoittamistani tai sen alkua olisi motorisoinut mikään muu kuin halu kirjoittaa. Ja jotenkin koen kirjoittamisen eheyttävän puolen tasapainottavana, sellaisena "kohti zeniä" -meininkinä. Ei sillä, varmasti kirjoittaminen voi eheyttää rikkinäistä, mutta oman kokemukseni mukaan se eheyttää ehjääkin ;). Mutta, kuten on todettu tuossa kirjailijanimi-keskustelussa, meitä on monenlaisia ja yhtä paljon on myös mielipiteitä :).