Hyvin pientä kirjoitusta. Ottaisin enemmänkin, mutta kello seisoo vieressä ja heristää käsivarsiaan, kuinka pitää sitä ja tätä ja silittää ja ripustaa ja nukkua, varsinkin nukkua, jos aion herätä ajoissa ja kävellä (sutia) töihin aamulla. Kahdeksan tuntia unta ja pystyn heräämään ajoissa, ehkä hieman sitkuttaen, mutta kuitenkin. Kaksi käsin sudittua sivua raakatekstiä, kymmenen minuuttia. Kun saan tekstin ajatuksen alle, se hyrisee rintani alla kuin kotikissa.
Aloitin sittenkin Ursula K. Le Guinin Muistamisen taidon. Diana Wynne Jonesit joutuvat odottamaan vuoroaan. Luen sängyssä.
5 kommenttia:
Hyvä. Silitä sitä paljon. Myötäkarvaan.
Tuo on paha tuo kello! Itse olen luonteeltani enemmän yökukkuja (ja kirjoittaja), mutta työpäivistä ei tule yhtään mitään ilman kunnon yöunia. Hyvä kun olet silti saanut aikaan! :D
Armoton on kello. Onneksi se pyörii ympyrää ja aina tulee sama määrä tunteja eteen seuraavana päivänä... ;)
Vähän sama ongelma kuin Vaarnalla... Jos saisin valita kukkuisin ylhäällä vaikka kuinka myöhään, mutta aamulla sitten aina se karmaiseva todellisuus tulee aina eteen, kun kello soi muutaman tuntien unien jälkeen ja koko päivä sen jälkeen menee kuin sumussa ja illan päiväunista haaveillessa. Voi kun löytäiskin työn jossa voisi aloittaa vasta puolen päivän maissa ja joka ilta valvoa myöhään... Päivähän oikeasti alkaa vasta siinä ilta kahdeksan tai yhdeksän maissa...
Anonyymi: Auts, tuo olisi minulle kyllä melkoinen rangaistus, että päivä alkaisi vasta illalla 8-9 aikaan - ihan vaan siitä syystä, että kun käy päivätöissä ja tarvitsee sen min. 8 tuntia unta yössä :D.
Lähetä kommentti