Hyvin vähäistä liikettä päässä näin illan tullen. Olen maannut sohvalla ja ottanut päiväunia tänään. Hyvin tähdellistä tähän hetkeen ja tähän tautiin. Alan kyllä kyllästyä jo. Tätä on nyt jatkunut enemmän tai vähemmän aggressiviisella otteella kaksi viikkoa. No, antibiootti ajaa sen pois, jos kerran luomumenetelmät eivät.
Tukkoisessa päässäni virisi äsken ajatus. Vähältä piti, ettei se säikähtänyt yksinäisyyttään ja karannut heti pois. Mutta ei, se jäi, ujona seinän viereen, eikä ole varma onko se oikeassa paikassa. En moiti sitä siitä yhtään. Mutta siis. Pitäisikö alkaa kirjoittaa koneelle noita kirjoitusvihkojen syövereissä olevia. Sitä uutta juttua. Uskallanko vielä. En tiedä yhtään. Entä jos jotain menee pilalle? Mutta toisaalta, olisihan se kivaa. Katsoa, mitä on tullut, kirjoittaa puhtaaksi ja edelleen. Nautiskella hetkistä ja yksityiskohdista. Onko se liian aikaista?
Onneksi ei tarvitse tehdä mitään päätöksiä mihinkään suuntaan, sillä seuraavat yksitoista päivää tulevat olemaan kirjoittamatonta aikaa. Lomailuja ja kiireitä joka suuntaan ja laukun purkamista ja seuraavan pakkaamista ja nukkumista. Ehkä hyvä niin. Se yksinäinen ajatus saa seisoskella seinän vieressä ja päättää rauhassa, että jääkö vai lähteekö.
Nyt lauseiden tuottaminen alkaa tökkiä. Kirjoittaminen? En jaksa ajatella. Sohva, teekuppi, telkkarista jotain aivotonta. Missä kurkkupastillit ovat? Entä nenäliinat? Hyvää pääsiäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti