May the Force be with you

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kotikahvila

Tänään en sitten mennytkään kirjoittamaan kahvilaan. Tulin kotiin, purin kauppakassin, keitin pannullisen teetä. Sitä samaa teetä, prikulleen samaa merkkiä, mitä olisin juonut kirjoituskahvilassakin. Sitten raivasin ruokapöydälle tilaa ja hain vesilasillisen, otin lempikupin, kaadoin teetä ja otin kynän käteen ja kirjoitin. Kymmenen sivua raakatekstiä (siis käsin) ja kello oli 50 minuuttia enemmän ja minä laitoin vihkon kiinni ja menin keittiöön tekemään ruokaa. Mikä parasta, tiedän, mitä kirjoitan seuraavan kerran, kun tartun kynään. En kirjoita sitä tänään, koska annan kohtauksen hautua ja alan sen sijaan neuloa. Ulkona tuulee ja tulee lunta, pesukone purisee ja toista silmäluomea kutittaa, siinä on äkillinen ja äkäinen ihottumaläikkä, joka tarvitsisi hiukan ylimääräistä huomiota.

Eilen luin P.D. Jamesin Syystanssiaiset. Se oli hyvä, mutta jäin kaipaamaan hiukan lisää sitä austenmaista kipakkaa, humoristista sanailua, jota Ylpeys ja ennakkoluulo on pullollaan. Ei sillä, Mr Bennet täytti kyllä odotukseni, hän oli juuri niin kuin pitikin. Syystanssiaisten jälkeen mieli on palannut Pemberleyhin ja Elizabethiin ja Mr Darcyyn pitkin päivää. Ihanaa oli, että Syystanssiaiset ei ollut epäuskottava jatko Ylpeydelle ja ennakkoluulolle, vaan aika passeli. Ja kovasti täynnä hyveellisiä ihmisiä. Se oli oikeastaan tosi virkistävää. Hyveellisyys ei ole juuri muodissa tätä nykyä.


2 kommenttia:

K kirjoitti...

Kiva, kun muilla asiat sujuu kirjoittamisen kanssa. Itselläni taitaa olla tämä oih, niin "rakas" blokki meneillään.:D

Rooibos kirjoitti...

Tsemppiä blokin kanssa. Joskus blokitkin ovat hyödyllisiä kirjoittamisen kannalta (vaikka ei se yleensä siltä tunnu).