May the Force be with you

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kirjailua

Eilinen oli hyvä kirjoituspäivä. Niin hyvä, että unohdin kertoa, että sain kotiin kirjeen jossa Kustantamo H ilmoitti tutuin sanakääntein, että ei kiitos. Kreikkalaiset ovat sisällä enää kahdessa talossa, D:ssä ja E:ssä, ja jahka ne reipastuvat, lähettävät minulle pari hylsyä lisää. Kreikkalaiset makaa pöytälaatikossa (kirjoituspöydässäni ei ole laatikoita, kylläkään) ja vetää vilttiä leukaan ja ottaa prinsessa ruususen nokkaunet.

Minullekin kävisi kyllä nokkaunet, ei sillä. Harmaata ja väsyvää. Katolta tippuva vesi napsahtelee ikkunapelteihin ja tekee mieli mennä sohvalle ja kietoutua peittoon. Muuten aion suunnitelman kyllä toteuttaa, mutta ilman peittoa - jos neuloisi taas. En ole mikään harjaantunut käsityöihminen, mutta pienellä äheltämisellä jonkunasteinen käsitöitseminen onnistuu. Kun tuossa mietin neulomista, niin tajusin, että viimeksi olen neulonut syksyllä, kun kirjoitin Kreikkalaisia uusiksi. Silloin en hetkeen tehnyt töiden lisäksi muuta kuin kirjoitin ja neuloin. Ja huomasin, että ihan samalla tavalla kuin tiskaaminen, neulominenkin on juuri sellaista käsillä tehtävää, joka herättää sanat ja tekstin ja pää kirjoittaa, vaikkei ole kynää kädessä.


8 kommenttia:

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Sehän on mainiota, jos hyvä kirjoitusfiilis peittää hylsypiikin tunnun :) Siksihän me kirjoittavat ihmiset taidammekin kirjoitella!

Rooibos kirjoitti...

Juuei, tuo hylsy oli ihan odotettukin. En ole ikinä ennen laittanut Kustantamo H:lle mitään, koska olen ollut sitä mieltä, etten sovi heidän linjaansa, ja tuo nyt oli vaan varmuuden vuoksi, että viimeisellä kierroksella lähestyin heitäkin. Mutta ihan hauska huomata, ettei se vaikuta hyvään kirjoituspäivään mitenkään :). Huomenna yritän uudestaan - kirjoittamista siis :).

Anne Tammelin kirjoitti...

Tässä yksi päivä tuli tutkittua kustantamoiden sivuja ja aika moni on hävinnyt kokonaan. Noinkohan on, että Suomessa on pian vain yksi suuri.

Lila kirjoitti...

Toivottavasti upea fiilis jatkuu yhä. Sehän on lopulta tärkeintä (ainakin minusta), että kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Ei se aina tunnu, mutta ne parhaat hetket saavan sen tuntumaan kaiken vaivan ja mielipahan arvoiselta.

Vielä on kaksi mahdollisuutta, ja yksikin riittää. ;) Moneenko paikkaan muuten kierroksen alussa lähetit ja milloin, jos saa kysyä?

Rooibos kirjoitti...

Anne: Joo, ikävän moni talo on kadonnut kentältä viime vuosina. Ja ei tarvitse olla mikään ennustaja, jos epäilee nykyisten kustantamojen pysyvyyttä, esim WSOY-Tammi-kuvio vaikuttaa minusta siltä, että ennemmin tai myöhemmin jotain fuusioitumista tapahtuu.

Itselle ei sentään ole käynyt kuten kuulin käyneen eräälle kirjoittajalle: hän sai "hylsykirjeen", jossa todettiin, että käsikirjoitusta ei voida kustantaa, koska kyseiseen kirjallisuudenlajiin keskittyvä osasto on lakkautettu ko. kustantamosta. Että jos ei koko kustantamo kuole, niin sitten supistetaan kustannettavia laatuja. Ankeaa.

Lila: Niinpä, kirjoittaminen on kivaa - myös niinä inhottavina hetkinä, sitten loppujen lopuksi :). Tämä viimeinen (neljäs? kolmas? en muista) kustantamokierros oli kaksiosainen. Laitoin kässärin kahdeksaan kustantamoon ja hei, itse asiassa kolme on vastaamatta, eikä kaksi, kuten eilen väitin! No, joka tapauksessa. Viiteen paikkaan laitoin kässärin menemään marraskuun alussa ja kolmeen tammikuussa. Näistä kolmesta tammikuisesta on tullut jo kaksi hylsyä ja yksi tulematta, ja marraskuisista puuttuu siis kaksi hylsyä.

Lila kirjoitti...

Okei, kiitos tiedoista. :) Pohdiskelen, missä vaiheessa voisi ehkä alkaa odottaa vastauksia kustiksilta, mutta tosiaan laitoin vasta pari viikkoa sitten, niin eipä vielä kiirettä. Se tuntuu kyllä pidemmältä ajalta.

Jee, vielä kolmas mahdollisuus. :)

Rooibos kirjoitti...

Lila: Tsemppiä odotteluun! Itse olen huomannut, että vaikka kuinka odottaisi elonmerkkiä kustantamoista, niin niiltä tulee aina silloin viestiä, kun sitä ei osaa odottaa ;).

Rooibos kirjoitti...

Niin ja oman kokemuksen mukaan odotusaika on kaikkea välillä 4 päivää viiva 1 vuosi 8 kuukautta ;). Mutta painottuu varmaan tuonne puolen vuoden tienoille.