Luin eilen illalla sängyssä loppuun Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija -kirjoitusoppaan. Vai pitäisikö sitä sanoa enemmänkin kirjoittajaoppaaksi, oppaaksi kirjoittajalle. Ehkä se kuvaa Tuomisen kirjaa paremmin, sillä pelkästä kirjoittamisesta siinä ei ole kyse. "Pelkästä" kirjoittamisesta siinä mielessä kuin vaikkapa Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinnossa tai Hirvonen&Silfverbergin Sata sivua -kirjoitusoppaassa. Tuomisen kirjassa puhutaan niin kirjoittamisesta, palautteen saamisesta, kirjoittajakoulutuksesta, vertaistuesta, kustannussopimuksesta ja kuin asenteistakin. Koska olen jossain määrin kirjoitus/kirjoittajaoppaiden suurkuluttaja tai ainakin jonkun verran perehtynyt tarjontaan, en löytänyt Tuomisen kirjasta kauheasti uutta. Toisaalta siinä on kompaktissa paketissa tosi paljon asiaa, ja suosittelen sitä kyllä. Kirjan tyyli muistutti jossain määrin Cameronia tai Goldbergiä, sillä Tuominenkin jutustelee välillä ja kertoo anekdootteja oman uransa varrelta. Lisäksi kirjassa on paljon sitaatteja kirjailijoilta, ja siitä tykkäsin. Pidin myös siitä, kuinka pontevasti Tuominen potkii hajalle sitä ajatusta, että kirjoittaja kirjoittaa yksin kammiossaan, eikä mikään tai kukaan vaikuta häneen. Totta kai vaikuttaa, ja Tuominen kirjoittaa monessa kohtaa, että kirjoittaminen on myös sosiaalista, eikä mitään erakkopuuhaa. Joten joo, Minusta tulee kirjailija oli oikein kelpo opus.
Kelpo opuksesta aasinsillan kautta toiseen kelpo opukseen. Tai toivottavasti Volvosta tulee kelpo. Mieluummin tietysti haluaisin siitä häikäisevän, upean, mahtavan, taidokkaan ja niin edelleen, mutta tuota. Menin taas töiden jälkeen kirjoituskahvilaan kirjoittamaan. Tällä kertaa samassa pöydässä istuva poika kysyi, että "oletko sä joku kirjailija?". Juu ei, en vielä. Tykkään kyllä siitä, että ihmiset ottavat kontaktia kirjoituskahvilassa. Itsekin tekisin mielelläni niin, mutta olen usein niin syvällä kirjoittamisessa, ettei tule mieleen sosialiseerata.
Nyt pitäisi sitten kirjoittaa päivän raakateksti Volvon tiedostoon. Väsyttää kyllä ihan tarpeeksi ja laskuja pitäisi maksaa ja ja ja, mutta ilta on vielä nuori ja ehkä minä hetken kuluttua jaksan ottaa Volvon esille. Kun istuin ja kirjoitin kirjoituskahvilassa, tuli mieleen vanha kunnon "jos haluu saada on pakko antaa", Sitä kai kirjoittaminen onkin, jollain tavalla.
2 kommenttia:
Uutta tuossa Tuomisen oppaassa on ainakin se, että siinä kerrotaan avoimesti erään kirjallisuuskilpailun toiminnasta, asiahan on jollakin tavalla "pyhä". Itse en ole lukenut mitään vastaavaa aiemmin. Pikemminkin olen ollut valmis uskomaan, että kilpailuraadit tekevät työnsä pieteetillä ja ollut suunnilleen huolissani siitä että saavatko ne reppanat edes syödä ja nukkua.
Piti ihan kaivaa kirja esiin ja katsoa, että mitä kohtaa tarkoitit, koska minulle ei ollut jäänyt mitään erityistä muistijälkeä tuosta kohdasta.
Se jäi sanomatta, että pidin siitä, että kirjassa puhuttiin myös apurahojen hakemisesta ja saamisesta - Suomen apurahasysteemistä kun ei ulkolaisissa kirjoittajaoppaissa ymmärrettävästi puhuta :).
Lähetä kommentti