May the Force be with you

maanantai 14. tammikuuta 2008

Arkea

Olin kymmenen tuntia leipätyössä. Tulin kaupan kautta kotiin, tein ruokaa ja huomiset lounaseväät siinä samalla, söin ja luin Hesarin ja laiskamadon kitinästä huolimatta tartuin kynään ja muistikirjaan. Reilut neljä sivua raakatekstiä - hyvä minä! Olin ihan naatti töiden jälkeen, mutta kirjoittaminen teki jotain. Jos sana voimaannuttaa ei kuulostaisi niin tyhmältä, saattaisin käyttää sitä, mutta koska se on pösilö sana, sanon mieluummin, että kirjoittaminen piristi hetkeksi. Irrotti ehkä ajatukset näistä pienistä piireistä ja siirsi ne toiselle ympyrälle. Se teki hyvää. Tekisi se vieläkin hyvää, mutta hei, ei ihan oikeasti jaksa.

Nukuin aamulla pommiin, taas. Ylimääräinen unitunti ei todellakaan tuntunut vireystilassa. Huh. Nyt sänky näyttää ihan tosi houkuttelevalta, mutta tosiasiahan on se, että kun menen sänkyyn ja nukun, niin seuraavaksi pitää mennä taas töihin. Se riipii - eikä tee mieli mennä nukkumaan, vaikka väsyttääkin. Sitäpaitsi huomenaamulla ei ole varaa tökätä herätyskelloa vahingossa kiinni. Yhdeksältä alkaa palaveri ja sitä ennen on ihan pakko tehdä joitain asioita - miksikö? Siksi, ettei ylpeys anna periksi sanoa kovin monesta asiasta, etten ole ehtinyt tehdä... vaikken ihan oikeasti olekaan ehtinyt. Siksi, että jossain välissä ne asiat pitää kuitenkin tehdä, joten miksei sitten huomenaamulla.

Kirjoittaisin niin kovin mielelläni kokonaisen päivän. Tämä muutaman sivun kirjoittelu väsyneenä töitten jälkeen tuntuu kovin kevyeltä, pintaraapaisuilta.

1 kommentti:

Tosikko kirjoitti...

Kukkia blogissa! Käy hakemassa omasi :)