May the Force be with you

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Tänään II

Sunnuntaiolo. Ilta karkaa käsistä ja alkaa olla vaikea löytää mitään iloa. Siitä, että huomenna on huominen ja ylihuomenna ylihuominen. Joskus mietin, tarvitsisinko terapiaa, uuden työpaikan, lottovoiton, järkeä päähän vai lobotomian. Ikävä kyllä vastaus liikkunee neljännen ja viidennen vaihtoehdon liepeillä.

Olen kirjoittanut kymmenen sivua raakatekstiä, joista sikisi yksi novellintynkä, jota olen kirjoitellut sen ajan kun en ole tiskannut, käynyt lenkillä, laittanut ruokaa tai syönyt. Kolme sivua koneella. Ei aavistustakaan, miten novelli loppuu tai mikä sen pointti on. Sitä on kuitenkin mukava kirjoittaa, se puhuu minulle. Miten mielelläni jäisinkään sen seuraan huomenna. Yritän sanoa itselleni, että päivä kerrallaan, tilanne ei ole edes huono ja että turha ressata, kyllä se siitä. Olo on silti vähän surkea, ensi viikonloppuun hirveän pitkä aika, ja entä ensi viikonlopun jälkeen? Sitten on taas uusi työviikko. Tälläistäkö tämä sitten on? Juu tiedän, olen liian vanha vinkumaan sitä, että töihin pitää mennä joka päivä, mutta kun...

Söisin appelsiinin, jos omistaisin sellaisen. Keltaisen ja pyöreän. Ei mitään keltaista ja pyöreää tässä taloudessa. Jotain ilta-/välipalaa taidan kuitenkin hankkia. Ruoka, parempi mieli? Ehkä pieni pala auttaa. Ehkä huominen jumppa auttaa. Ehkä ehdin kirjoittaa viikolla jotain.

Tunnen itseni ihan viisivuotiaaksi, joka myrtyneenä punnitsee vaihtoehtoja: heittäytyäkö lattialle potkimaan ja kirkumaan vai hakeako jotain syötävää ja murjottaa television ääressä?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Työviikkojen selvittämisessä auttaa ajatus siitä, että keskiviikkona kotiin tullessa on jo voiton puolella. Tavallaan pahoja aamuja ei siis ole kuin ma ja ti :). Pitäis kai ne kiksit oikeasti irrottaa tästä arjestakin. (Se olisi paljon helpompaa kun olisi lunta ja pakkasta.)

Rooibos kirjoitti...

Joo, pitänee keskittyä siihen keskiviikkoon asti selviämiseen. Loppuviikko onkin sitten paljon parempi, kun torstaina on ratsastustuntikin. *lujaa keskittymistä keskiviikkoon*

On ihan uskomatonta, miten paljon tuo harmaa ja vesisateinen keli vaikuttaa kaikkeen, siis henkisellä puolella. Olen ruvennut epätoivoissani ottamaan d-vitamiinia ihan pilleristä, kun luomumaitoa ei ole d-vitaminoitu ja kalaakin tulee syötyä liian harvoin. Että jos siitä d-vitamiinista olisi jotain iloa. Edes henkistä supporttia jos ei muuta ;).

Jees, nyt gulassikeiton kimppuun ja sitten jumppaan. Reipasreipas (taputtaa itseään päähän).