Minulla oli suureelliset suunnitelmat tämän postauksen varalle. Läikehtivää itsesääliä, kipakkaa ruoskintaa, alhoihin vajoamista ja ah! tragediaa! Säästytte mainituilta tunnelmilta ja kiitokset voitte osoittaa seuraaville tahoille: Raisio, Vaasan&Vaasan, Apetit, Rainbow sekä ystäväni Hillokuningatar. Meni hyvät traagistelut hukkaan kun työnsin sisääni pari avokadolla silattua paahtoleipää, pakasteherneitten ja maissitölkin jämät sekä lautasellisen Elovena plus -hiutaleista keitettyä kaurapuuroa. Ja ei, tämä ei ole piilomainontaa, vaan ihan julkisellaista. Kukaan ei kyllä maksa tästä, ainakaan vielä - vink vink, jos joku Raisiolta sattuu lukemaan... Ruoka olisi varmasti tehnyt terää tuollaisenaankin, mutta kun puuron päälle mätkäytettiin vielä kunnon nokare (enemmän kuin tarpeen, mutta olotila vaati ekstraa) Hillokuningattaren ihanaa hilloa, alkoi nouseva verensokeri potkia järkeä päähäni.
Syödessäni luin Hesaria ja mietin samalla syntyjä syviä. Tulin johtopäätöksiin. Fakta 1: Ei ole mitään takeita. Voin kirjoittaa kuinka kurinalaisesti tahansa, kehittää itseäni sillä saralla kuinka innokkaasti hyvänsä, voin hitto vie opetella vaikka kirjoittamaan nenälläni päälläni seisten ja siltikin todennäköisyydet kallistuvat enemmän sille puolelle, että minulta ei ikinä julkaista mitään. Fakta 2: Yritän silti. Mitä muutakaan minä tekisin? Kuka minä olisin, jos lopettaisin? Mitä tekisin elämälläni? Ei, lopettaminen ei ikävä kyllä ole vaihtoehto. Fakta 3: Julkaisuun tähtääminen ei ole kirjoittamiseni ydin, mutta se peesaa kärkijoukkoja ihan kohtalaisen hyvin. Fakta 4: En keksi enempää faktoja tähän listaan.
Kyllä, tänään on sellainen ilta, että mieli tekisi itkeä, hyppiä noiden lattialla lojuvien Ksiin ja Piin printtien päällä tasajalkaa ja sulloa ne takkaan, leivinuuniin, ihan mihin hyvänsä tulipesään missä saa laillisesti polttaa tekeleitään ilman että palokunta joudutaan kutsumaan paikalle. Eipä auta hyppiä tasajalkaa ja itkeminen ei lopulta huvita pätkääkään. Se vie ihan liikaa voimia ja tuhraa pään. Sitäpaitsi minun pitää tiskata ja raivata huomista vierasta varten, tässä mitään ehdi vollottaa.
Jumppaan olisin voinut mennä, jollen olisi ollut kotiin tullessani niin nälkäinen ja epätoivoinen. En mennyt jumppaan, söin. Jospa sitä joskus elämässä ehtisi vaalia taas tuota fyysistä kuntoaankin. Mutta että tällainen ilta täällä tänään. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - Rooibos kiittää.
2 kommenttia:
Aika terveelliset einekset kirjailijalla :)
Eero: Niin kai, terveelliset, mutta myös pakon sanelemista syistä ;). Kaurapuuro on ihan jees aina silloin tällöin syötynä, mutta tällä hetkellä se on ainoa ruokalaji, josta voi olla 100-varma, että maha tykkää. Ei sillä, join aamutuimaan kaksi kuppia mustaa teetä ja (koputan puuta) ei närästä vielä yhtään. Elämän pieniä iloja.
Lähetä kommentti