Jaahans. Eilisen riekkumiset on riekuttu ja raivottu. Tässä teille rauhallinen Rooibos kirjoittelee blogiaan. Rauhallinen Rooibos, jota eilinen tunnepurkaus melkeinpä nolottaa, on muistanut taas muutamia asioita. Alla lista.
1. Jos minä uskon aiheisiini, niin yksi ihminen, joka on eri mieltä asiasta, ei ehkä paina kovin paljon vaakakupissa eikä ainakaan saa minua uskomaan, ettei minusta ole mihinkään.
2. Otan opiksi fiksuista jutuista ja unohdan loput, vaikka niissä olisikin mukava velloa, onhan itsesääli aina se helppo vaihtoehto.
3. Minä kirjoitan.
Ja sitten päivän muihin aiheisiin: Poliisi paljasti huumerikosvyyhdin porilaisessa koulussa. Salmonellaa löydetty ainakin yhdeksältä kanalta. Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkavat.
Tänään olen miettinyt pää edellä sukeltamista. Kirjoittamisessa siis. Olen ennenkin puhunut, että joskus kirjoittaessa tuntuu kuin sukeltaisi pää edellä johonkin puoliläpäisevään hyytelöseinään, jonka läpi ON päästävä. Se ei ole helppoa. Helpompaa on pysähtyä seinän eteen, laittaa piste paperille ja sanoa: "Loppu! Eikö olekin hieno teksti?" vaikka kirjoittaminen ja aihe on ehkä vielä ihan kesken.
Joskus tuo hyytelöseinä ohenee sitä ohuemmaksi ja helpommin läpäistäväksi mitä enemmän kirjoittaa. Joskus omilla toimilla ei ole mitään vaikutusta seinään. Tällä hetkellä seinä tuntuu paksulta ja joustavalta, se ponnauttaa minut takaisin kun pungen sitä vasten. Tarvitsisin enemmän voimaa läpäistäkseni seinän ja juuri aika antaisi minulle sitä voimaa. Aika? Aika ilman päivätöitä. Tunnen jotenkin selvästi, että hyytelö sitkastuu entisestään, kun niin iso osa energiasta menee työpäivään ja siitä selviämiseen. Työpäivän jälkeen olen väsynyt, enkä jaksa puskea seinän läpi yhtä sinnikkäästi kuin silloin, kun olen kauttaaltani kirjoittava ihminen. Vai keksinkö vain tekosyitä olla kirjoittamatta? Ei, en keksi. Sillä minähän kirjoitan. Heti kun näppäilen nämä viimeiset sanat tähän postaukseen, alan hioa kreikkalaisia.
3 kommenttia:
En muista, olenko kommentoinut aiemmin, vaikka olen seuraillut blogiasi jo pidempään. Häntä pystyyn vaan, Rooibos, ja kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa... Vaikka en olekaan saanut tuotoksiasi lukea niin uskon sinuun ja niin varmasti moni muukin. Ja niinhän itsekin uskot satunnaisista heikoista hetkistä huolimatta.
Kirjoittamisen iloa päiviisi - ja niihin päiviin, joihin ei mahdu kirjoittamisen iloa, toivotan jotain muuta iloa: laiskottelun, työnteon tai vaikkapa murheensuossavellomisen iloa ;)
jl - Voi juku, onpa aina jännää kuulla jostakusta, joka seuraa blogiani ja jonka olemassaolosta minulla ei ole ollut hajuakaan :). Ja kiitos kannustuksesta - se lämmittää kovasti!
Jaa, jostain sieppasin joskus linkin blogiisi, oiskohan ollut Minnin kirjoituspöydästä :)
Lähetä kommentti