Sysäyksiä

Luin viime viikolla sängyssä taas kerran Elokuvan runousoppia. Löysin sieltä erittäin käyttökelpoisen keinon tekstin yhtenäisyyden ylläpitämiseksi. Elokuvan runousopin sivulta 310 alkaen puhutaan ydinsanasta, ydinlauseesta, ydinkuvasta ja ydinkohtauksesta. Näistä parhaiten iskivät ydinsana ja ydinlause.

Olen aina ollut huono miettimään omien tekstieni teemoja ja muita perusjuttuja. Vaikka olenkin opiskellut näitä asioita tarpeekseni ja tiedän, mistä on kyse, en yleensä kykene erittelemään omasta tekstistäni teemaa, motiivia tai mitään muutakaan. Jos joku kysyy näistä, vastauksena on epämääräistä yninää, mutinaa ja änkkäystä: "nokun, tai siis kun tässä on tälläinen, tai niinku, nää on niinku... enminätiedä!" Tekstisokeutta ja kuuromykkyyttä liikkeellä, jos joku haluaa minun kertovan jotain tekstistäni - edes sen, mistä se kertoo. "Kertoo? No se nyt kertoo... Siinä on... Tämä päähenkilö, tai siis...No, kun..."

Hyvät konstit ovat kuitenkin yksinkertaisia. Otetaan Elokuvan runousoppi, löydetään sieltä termit ydinsana ja ydinlause ja homma pelaa heti ihan eri tavalla. Kyse on ihan vain siitä, miten kysyjä sanansa asettelee. Tarkemman selostuksen aiheesta saatte lukea ihan itse ko. kirjasta, mutta noiden kahden pienen termin avulla minä pystyn kertomaan, mistä tekstissäni on kyse.

Harjoituksen vuoksi otin Sigman käsittelyyn ja kirjoitin paperille sen ydinsanan ja ydinlauseen. Eikä se ollut edes vaikeaa, tarvitaan vain oikeat kysymykset, niin vastauksetkin tulevat helposti. Ytimien innoittamana kirjoitin pätkän raakatekstiä ja kerroin siinä, miten päähenkilö toteuttaa ydinsanaa ja ydinlausetta toiminnassaan. Sen jälkeen istuinkin koneelle ja kirjoitin Sigmaan sivun verran uutta tekstiä ja korjailin vanhaa. Teksti parani, ihan varmasti. Ja mikä parasta, tiedän, että nuo kirjoittamani lisäykset osoittavat samaan suuntaan kuin jo olemassa oleva teksti sekä tuovat novelliin lisää syvyyttä. Uutta kohtausta pitää vielä hioa, mutta niin niitä aina. Pääasia on, että tapahtuu etenemistä.

Kirjoittamista käsitteleviä kirjoja on mukava lukea. Sen lisäksi, että niitä lukiessa tulee ajateltua omaa kirjoittamista, niitä lukiessa löytää uusia keinoja lähestyä omaa tekstiään. Keinojen ei tarvitse olla erityisen hienoja, eikä edes niitä, joita kirja kehottaa käyttämään. Pääasia on, että löytää uusia keinoja tarkastella, hioa ja muokata tekstiään tai luoda uutta. Lisäksi luen kirjoittamista käsitteleviä kirjoja mielelläni siksi, että ne luovat minuun uskoa siihen, että en ole käyttänyt vielä kaikkea mitä minulla on; että olen itse asiassa vasta raapaissut mielikuvitukseni ja alitajuntani pintaa ja että mitä syvemmälle sukellan, sitä moninaisempia keinoja voin käyttää ja sitä jännittävämpiä kaloja löydän.