Aamulla kirjoitin sängyssä aamusivut, unet ja vähän siitä ympäriltä. Sen jälkeen en tehnyt oikein mitään ennen kuin rakas ystävä hätyytti minut lounaalle kanssaan. Käytiin lähellä, ja sitten kahvilla ja hetken tuntui niin kuin olisi ollut jotenkin normaali. Paitsi että tuli hiki kaikesta. Sitten ystävä lähti. Minä kävin kaupassa, tulin kotiin. Mitä olen tehnyt sen jälkeen? En muista. Nukuin, makasin tietoa vailla sohvalla. Välillä kävin vessassa, jatkoin taas. Ei erityisesti väsyttänyt, mutta ei huvittanut tehdä muutakaan. Äsken havahduin, "puoli seitsemän... pakko herätä tai en saa nukkua yöllä". Joten heräsin. Taivaan väri on muuttunut. Valo on pehmeämpää ja tulee eri kulmasta. Kaikki muu onkin samalla tavalla kuin ennen nukkumistani, samalla tavalla kuin eilen, toissapäivänä.
Tämä ei sovi minulle, tämä sairastaminen. "Älä stressaa, ota se kirjoituslomana", joku sanoo. Mitä kirjoituslomaa tämä on, tauti? Lievä tauti, kyllä, mutta ei loma. En ole oma itseni, väsähdän helposti, mikään ei huvita, nukun kolmen tunnin päiväunia, en jaksa tai viitsi imuroida. Kyllä kirjoittamiseenkin tarvitaan terve, virkeä pää, ei pelkkää kotonaoloa. Vaikka olenhan minä kirjoittanut, raakatekstiä, ajatellut kirjoittamista, mutta silti. Silti. Ja vähän väliä työasiat kierähtävät mieleen kuin siili, joka nukkuu keränä ja vaihtaa kylkeä. On irrallinen olo, mutta levännyt? Kai hiukan, mutta kirjoituslomaa? Ei tämä totisesti siltä tunnu.
Kunhan paranen tästä ja olen taas töiden kurimuksessa, minulla on huono omatunto ja soimaan itseäni. Tunnen sen jo tulevan. Kunhan olen terve, kysyn minäkin itseltäni, että miksi en ottanut tätä tautia kirjoituslomana, miksi vain olin kotona, päivät pitkät, tekemättä sen enempää. Syytän itseäni siitä, että jos oikeasti haluaisin kirjoittaa, olisin käyttänyt tämän taudin paremmin hyväkseni. Kirjoittanut, kirjoittanut. Juuri nyt tekee mieli potkaista parantunutta minääni polveen. Aika lujaa.
Huomenna aion leikkiä, että on tavallinen lauantai. Käyn torilla niin kuin olisi mikä tahansa lauantai. Käyn kahvilla. Teen asioita, joita lauantaisin tehdään. Tiskaan.
Ehkä tämä tästä, ennen kuin vajoan kokonaan. Tänään en ole edes yllättänyt kuumemittaria hiipimästä yli 37 asteen - ehkä se on merkki siitä, ettei tämä ikuisesti kestä? Edes kahta viikkoa? Onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti