Alan vähitellen alistua siihen, ettei tätä tautia paranna mikään, mitä teen tai jätän tekemättä. Ainoa, mitä voin tehdä, on olla ja odottaa, että Hänen Viruksellinen tai Bakteerillinen Korkeutensa suostuu jättämään minut rauhaan. Pitää edelleen pientä lämpöä, joka puolestaan pitää huolen siitä, etten tunne itseäni terveeksi. Lääkkeeillä ei ole mitään vaikutusta. Korostan: ei mitään. Kolmen ja puolen tunnin päiväunilla ei ole mitään vaikutusta. Ei niin mitään. Kuudes päivä menossa. Mitä tässä muuta voi tehdä kuin alistua? Peruutin lauantaiksi varatun neljän tunnin ratsastusvaelluksen osaltani. Harmittaa. Jos tämä kurjuus jatkuu vielä viikonlopun yli, menen työterveyteen, enkä lähde sieltä pois kulumallakaan, ennen kuin minulle on tehty iso kasa verikokeita ja varmistettu, että mitä ihmettä minussa tapahtuu.
Mieliala on vähän huono. En kylläkään paru, niin kuin eilen. Eilen oli "kiukkua ja ylidramatisointia" -teemapäivä. Tänään yritän vain olla niin kuin en olisikaan. Aavistuksenomaista murjottamista. Hiljaista hengittelyä. Kuuntelen sateen napsahtelua ikkunalautoihin. En jatka enää päiväuniani, vaikka mieli tekisi. Vähän sellainen olo, ettei huvita olla hereillä. Tai siis. Mutta jos nyt nukun lisää, en taatusti saa illalla unta, ja haluan kuitenkin säilyttää edes jonkinlaisen päivärytmin.
Päivän valopilkku: Kävin aamupäivällä postissa. Vein sinne kirjeen, joka oli osoitettu Kontaktille. Kirjeen sisällä ovat kaikki kreikkalaiset. Saa nähdä mitä hän pitää niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti