May the Force be with you

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Suunnitelmia

Huomenna alkaa arki. Se on hyvä ja paha asia. Hyvä siksi, että se tarkoittaa kirjoittamista. Paha siksi, että se tarkoittaa töitä. Enkä tiedä, milloin ehdin kirjoittaa. Tämä viikko on kiireinen. On pakollista ostosreissua, on isovanhempien vierailua, on tapaamisia, on pyykkiä kolmen viikon edestä, on aika aloittaa taas liikunta. On viikonloppureissu kotipuoleen, joka tarkoittaa sitä, että arki-iltoja on vain neljä, maanantaista torstaihin, ja kaikki pitää mahduttaa niihin päiviin.

Olen antanut itselleni deadlinen Kreikkalaisia varten. Elokuun loppu. Siihen mennessä minun pitää kirjoittaa kokoelma siihen vaiheeseen, että kykenen lähettämään sen eteenpäin. Olen luvannut lähettää koko kokoelman Kontaktille ja se tapahtuu siis elokuun lopussa. Ihan pian sen jälkeen on aika lähettää kokoelma kustantajillekin.

Elokuu on lyhyt kuukausi. Täynnä kaikenlaista. Viikonloppuaktiviteetteja, tuparit esimerkiksi. Tarkoittaa sitä, että pitää saada kirjoitettua arkena. Eniten kesken on Alfa. Sen lisäksi pitää viilata hiukan melkein kaikkia Kreikkalaisia. Päälimmäisenä muista ovat mielessä Iota ja Tau.

Loma on kaikesta päätellen lomailtu. En mene huomenna töihin pirteänä ja levänneenä. Toissayö meni pipariksi myöhäisen paluulennon takia ja viime yö kului suorittaessa suurieleistä viimeistä lomanollausta ja uni jäi todella vähäiseksi. Kutakuinkin kahteen tuntiin. Yhdeksän aikaan illalla nukahdin käytännöllisesti katsoen pystyyn, enkä tajua, miksi olen vielä hereillä ja koneen ääressä.

Suunnitelma 1: mennä nukkumaan. Suunnitelma 2: selvitä hengissä töiden alusta. Suunnitelma 3: kirjoittaa. Suunnitelma 4: harrastaa liikuntaa. Suunnitelma 5: - en nyt juuri muista mikä se oli. Hyvää yötä.

Ei kommentteja: