Tänään maanantai tarkoitti paluuta arkeen. Kun lähdin töistä, olin hirveän väsynyt ja aika masentunut. Mikään ei huvittanut yhtään. Mietin innottomana, että kai sitä pitää, ja että niin sitten varmaan. Kotiin ja ruokaa ja koko ilta. Tauti, vaikka hellittääkin jo, painoi työpäivän raskauttamia hartioita entistä lysympään. Mietin hiljaa mielessäni, pitäisikö minun olla huolestunut itsestäni.
Ruoka tekee ihmeitä. Samoin virikkeet. Syödessäni lautastani tyhjäksi luin päivän Hesarin melkein kokonaan ja postiluukusta kolahtaneen Lumoojan melkein kokonaan. Sitten pitikin jo rynnätä hakemaan kirjoitusvihkoa ja toimivaa kynää. Kolme sivua raakatekstiä, kolme itsekseen rupattelevaa sivua, jotka purin äsken kahdeksi runoksi. Ei mitään suureellista, mutta tekstiä, assosiaatioketjuja. Tuli rauhallinen olo. Paluu perusasioiden äärelle: ruokaa ja runoa. Ei ollenkaan huono yhdistelmä. Sekä ruumis että mieli virkistyivät raskaan työpäivän jäljiltä. Elämässä on taas mieltä. En kaipaa enää unen unohdusta, olen ihan mielelläni hereillä.
Postitin kreikkalaiset viime torstaina Kontaktille. Hän on saanut ne jo, hyvässä lykyssä lukee parhaillaan. Jännittävää. Kontakti on luvannut lukea ne viikossa, tapaamme ensi maanantaina. Toivon hartaasti, että ensi maanantai on hyvä. Etten tipu. Pysyisinpä samalla tasolla missä olen nyt, se olisi loistavaa. Välillä olen luottavainen, että ehkä Kontakti pitääkin kreikkalaisista, välillä näen näkyjä siitä, kuinka hän on sitä mieltä, että kolmestatoista ehkä kolme on sellaisia, joita kannattaa työstää eteenpäin, niissäkin vielä enemmän työtä kuin valmista, ja loput silkkaa silkkoa. En ajattele sitä nyt. En. Pysyn positiivisena. Ajattelen arkea, ajattelen kesällisiä raakatekstin sirpaleita, joista ajattelin alkaa kasata novellia. Ihan uutta. Nyt heti. Saa nyt nähdä, tuleeko siitä nuttua, tuleeko liivit vaiko kaulaliina - mistä tuli mieleeni, etten tajua, mihin olen työntänyt parhaat patalappuni, mummilta saadut. Paikallaan ne eivät ainakaan olleet ja koska en usko, että kerrostaloissa asuu kotitonttuja, minun on täytynyt piilottaa ne itse, eilen; toissapäivänä käytin niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti